lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta 2012

Vuosi 2011 lähenee kirjaimellisesti loppuaan ja uusi vuosi odottaa malttamattomana tuloaan. Kuluneena vuotena meille suotiin monta ilon hetkeä ja toisaalta myös suurta surua, kun jouduimme luopumaan rakkaasta Tahvo-tiikeristämme. Tahvo tulee elämään muistoissa pitkään. Siitä pitää osaltaan huolen Ramon Tahvolta matkittu jokseenkin kissamainen tapa venytellä aamulla huolellisesti ja hartaasti.


TK1 Tulimaan Omar

Kun katsoo kulunutta vuotta taaksepäin, niin harrastusrintamalla suurin ilon ja ylpeyden aihe on ehdottomasti verijäljellä jäljestämisvarmuudessa saavutettu kehitys. Sen eteen tehtiin töitä lähes hartiavoimin. Koekauden jälkeenkin päästiin vielä jatkamaan harjoittelua ja ottamaan tuntumaa VOI-luokan jälkeen. Yksi kokeenomainen VOI-jälki ehdittiin tehdä ja lajista jäätiin talvitauolle hyvillä mielin. Täytyy toivoa, että loppukauden onnistumiset siivittävät meidät keväällä hyvää alkuun tulevalle kaudelle. Tokossa uskaltauduttiin vihdoinkin koekehään, mikä on jo sinällään hurja saavutus, jos ottaa huomioon kuinka paljon koetilanteessa jännitän. Siitä huolimatta jonkinlainen toko-kipinä minussa syttyi ja näin vuoden lopulla voin jo oikeasti nauraa kaikille koetilanteissa sattuneille pienille ja suurille kömmähdyksille.


Aivan näillä näppäimillä alkavaa uutta vuotta kohti mennään hymyssä suin ja täysillä, kuten yllä olevasta kuvasta voi päätellä. Tavoitteita on asetettu tulevallekin vuodelle, joskin vähän vähemmän kuin aikaisempina vuosina.



Näihin kuviin ja tunnelmiin... Toivomme kaikille tutuille terveyttä ja onnea vuodelle 2012!


torstai 13. lokakuuta 2011

Hajamietteitä kuluneesta MEJÄkaudesta

Meidän tämän vuoden MEJÄkausi on kokeiden osalta päätöksessä, mutta harjoituksia jatketaan vielä muutaman viikon verran. Sanonta "lahjattomat harjoittelee" pitää meidän kohdalla paikkansa, koska me on harjoiteltu ja harjoitellaan jatkossakin. Ramo on luontaisesti kohtuullisen motivoitunut verijäljen jäljestäjä, mutta oikeat riistan hajut vaan vievät välillä voiton, joten harjoituksissa me on tehty työtä jäljestämisvarmuuden ja makausten merkkausten kanssa. Välillä harjoittelu on ollut kirjaimellisesti verta (oikeastaan joka kerta pullossa, sienessä ja maastossa), hikeä (otsalla erityisesti sinä kertana, kun tarvottiin rapia kolme kilometriä peuran jälkiä seuraten ja sen jälkeen ties kuinka monta, kun etsittiin auto) ja kyyneleitä (sinä kertana, kun mikään ei sujunut ja ohjaaja löi varpaansa sekä polvensa kivikossa), mutta myös erittäin antoisaa (etenkin niinä kertoina, kun olen tajunnut osaavani tulkita Ramon eleistä, koska se ampaisee riistan jäljille) ja opettanut kärsivällisyyttä sekä pitkäjänteisyyttä (erityisesti niinä kertoina, jolloin olen vain seistä nököttänyt hiljaa paikoillani estääkseni Ramon etenemisen milloin kissan tai peurapukin perään ja milloin riistan jäljille).

Turhaan me ei olla tuota kaikkea työtä tehty, vaikka voi joku olla asiasta tietysti toistakin mieltä. Joka tapauksessa Ramon jäljestämisvarmuus ja kulmauksien selvittämiskyky ovat virallisten koetulostenkin perusteella parantuneet selvästi viime kauteen verrattuna. Myös makausten merkkaamisessa on tapahtunut huima ja toivottavasti pysyvä edistyminen. Itse asiassa Ramo on alkanut merkata makaukset jopa sellaisella tarkkuudella ja huolellisuudella, että ohjaaja on parissa viime kokeessa ollut vähällä tuskastua. - Kuten huomaatte, ei ole jälkikoirana oleminen helppoa. Ensin makausten merkkausta pidetään liian hätäisenä, mutta annas olla, kun sitten jäät huolellisesti osoittelemaan sitä ihmeellistä maaplänttiä eri puolilta tassuillasi, että tässä se nyt on ja näettekö nyt aivan varmasti, että olen sen huomannut ja teille ilmoittanut, niin johan alkaa taas mamma mulkoilemaan epäluuloisena lippalakkinsa alta. -

Mutta mennäänpä niihin meidän loppukauden koesuorituksiin. Saatiin onneksemme kesäkuun kokeen jälkeen vielä paikka kahteen kokeeseen, joista ensimmäinen oli Auran Nuuskujen järjestämä koe elokuun lopulla ja toinen oli Köyliön Metsästysseuran järjestämä koe lokakuun toisena viikonloppuna.

Auran Nuuskut ry:n 28.8.2011 järjestämän kokeen koepaikkana oli Virttaa ja meidän ryhmän tuomarina toimi Anne Viitanen. Meille arvonnassa tullut jälki sijaitsi Turku - Säkylä -tien varrella ja oli ihan kelvollista vaihtelevaa metsämaastoa. Jäljellä oli pari ojan ylitystä ja harhajälki, kun jäljentekijät olivat joutuneet jälkeä suunnistaessaan muuttamaan jäljen kulkua jyrkkäreunaisen ja hankalasti ylitettävän ojan vuoksi. Mainitsen jo tässä kohtaa, että tuo kohdan Ramo jäljesti ongelmitta tarkasti ja täysin veriuraa pitkin. Olen joskus synkkinä hetkinä pohtinut itsekseni, että olenko onnistunut jotenkin sotkemaan koiran, kun olen ajanut sillä sekä henkilö- että verijälkeä ja nyt se ei enää tiedä, mitä sen odotetaan verijäljellä tekevän. Koesuorituksen perusteella sanoisin, että tietää se ja, että ihan turha minun on tuolla asialla niin kovasti päätäni vaivata. Mielenkiintoista on se, että joka kerta kun verijäljellä on minun mielestäni erityistä tarkkuutta vaativia tapahtumia, niin Ramo yleensä selvittää ne hienosti, mutta sen sijaan voi lähteä hyvinkin helpolta vaikuttavasta kohdasta riistan jäljille. Niin kävi myös tällä koejäljellä. Viime aikoina olen siirtynyt pohtimaan edellä mainittua asiaa, mutta antaa sen nyt olla tässä kohtaa ja mennään Ramon koesuorituksen arvosteluun (pisteet) ja koeselostukseen:

a) Jäljestämishalukkuus (0-6) 5
b) Jäljestämisvarmuus (0-12) 6
c) Työkentelyn etenevyys (0-10) 8
d) Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadollahaukkuminen (0-14) 12
e) Käyttäytyminen kaadolla (0-3) 3
f) Yleisvaikutelma (0-5) 4

Koeselostus: "Ramo opastetaan hyvin jäljelle. Jäljestys on ilmavainuista ja jäljen molemmin puolin aaltoilevaa. Edetään hyvää kävelyvauhtia. 1:llä osuudella pari laajempaa tarkastuslenkkiä. 1 kulma tarkasti, makaus hyvin pysähtyen. 2:n osuus 1:n mukaisesti, mutta noin puolivälissä määrätietoinen poistuminen jäljeltä. Hukka. Uudelta alulta hyvää jäljestystä kulmalle, jonne tulee takaa ja makuun nuuhkii hyvin pysähtyen. 3 osuus parilla tarkastuslenkillä. Kaadolle tulee sivusta ja sen nuukii ja ottaa suuhun kun murkut on ensi häädetty. Ohjaajalla ja koiralla erinomainen yhteistyö."

Tuloksena AVO 2, pisteet 38.

Köyliön Metsästysseura ry:n 9.10.2011 järjestämässä kokeessa oli valmiit jäljet eli kokeeseen osallistuvat henkilöt eivät osallistuneet edellisenä päivänä jälkien tekoon. Tuntui oudolta mennä kokeeseen ilman, että oli ravannut edellisen päivän metsässä ristiin rastiin. Toisaalta oli hirmu mukavaa, kun ei tarvinnut jännittää omaa opastustehtävää, vaan sai alusta asti keskittyä pelkästään omaan ja oman koiran suoritukseen. Meidän ryhmän tuomarina toimi Nina Kujala. Koemaastot sijaitsivat Köyliön ja Kokemäen rajalla ja ne olivat suurin piirtein samanlaista kangasmaastoa kuin nämä meidän lähimaastot. Koepäivän aamu valkeni aurinkoisena, lähes tuulettomana ja melko kylmänä, joten arvelin, että Ramo tulisi jäljestämään siinä kelissä todella vauhdikkaasti. Ramon koesuorituksen arvostelu (pisteet) ja koeselostus:

a) Jäljestämishalukkuus (0-6) 5
b) Jäljestämisvarmuus (0-12) 11
c) Työskentelyn etenevyys (0-10) 9
d) Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen (0-14) 12
e) Käyttäytyminen kaadolla (0-3) 3
f) Yleisvaikutelma (0-5) 4

Koeselostus: "Rauhallinen ohjattu lähtö alkumakaus merkaten. Ramo jäljestää jarrutettuna ilma- ja maavainua käyttäen siksakkia jäljen päällä koko jäljen matkan. Ensimmäisen osuuden rinnalla kulkeva oja kiinnostaa sen verran, että se on tarkistettava parikin kertaa. Toisen osuuden alussa sorkkaeläinten syöttöpaikka aiheuttaa tarkastuslenkin. Kulmat tarkasti, kummatkin makaukset merkaten. Ensimmäiseltä makaukselta kehotuksella eteenpäin. Kaadolle pysähtyy ja ottaa suuhunsa. Hienosti jarrutettua työskentelyä."

Tuloksena AVO 1, pisteet 44.

Arveluni Ramon vauhdista osui oikeaan, mutta nyt uskalsin rohkeasti jarruttaa Ramon menoa ja se toi tällä kertaa myös kokeessa toivotun tuloksen eli Ramon jäljestäminen muuttui sitä tarkemmaksi mitä enemmän otin vauhtia pois. Jäljen ehdoton hupinumero koettiin heti ensimmäisellä osuudella, kun Ramo sananmukaisesti hyppyytti minua edestakaisin sellaisen jumalattoman syvän ja leveän ojan ylitse. Otin ylitysloikkaan aina muutaman juoksuaskeleen vauhtia ja siitä huolimatta tössähdin joka kerta ojan jyrkkää reunavallia vasten ja sain ähkien kammettua itseni sieltä tasaiselle maalle. Tuomarille ja oppaalle bonuspisteet siitä, että eivät revenneet nauramaan, vaikka se ymmärrettävästi hyvin lähellä olikin. Jäljen huipuin hetki oli puolestaan Ramon käynti sorkkaeläinten syöttöpaikalla tai oikeastaan huipuinta oli se, että Ramo vain kävi siellä ja palasi empimättä tyynen rauhallisesti jäljelle. Olen kehittänyt itselleni kokeeseen vähänkin epävarmoilta näyttäviin tilanteisiin sellaisen tavan, että alan hokea mielessäni kahta sanaa "luota koiraan". Jösses, miten monta kertaa sen pystynkään muutaman sekunnin aikana mielessäni toistamaan. Se on kyllä erinomaisen hyvä hokema, koska sitähän Mejä-harrastus parhaimmillaan on, täydellistä luottamusta koiraan ja uskallusta antaa koiran työskennellä itsenäisesti.

tiistai 16. elokuuta 2011

Kesälomalla

Kesällä ja kesälomalla on oltu ulkona niin paljon kuin mahdollista ja höntsätty siellä täällä, joten blogi on saanut minun puolestani viettää rauhassa hiljaiseloa. Arjen alettua ja syksyn lähestyessä tuntuu voivan taas aktivoitua kirjoittamisessa. Verryttelen muistelemalla pikakelauksena kesän ja kesäloman tapahtumia. Loma aloitettiin perinteisellä tavalla eli osallistumalla heinäkuun loppupuolella järjestetyille Tulimaan kasvattien koulutus- ja kesäpäiville. Tänä vuonna päivien ohjelmassa oli leppoisan yhdessäolon lisäksi henkilöhakuun ja paimennukseen tutustumista sekä etsineiden etsinnän alkeita. En kirjoittele kesäpäivien tapahtumista kuitenkaan sen enempää, vaan laitan muutaman Samulin (Samuli Haataja) ottaman valokuvan välittämään tunnelmia. Omasta mielestäni päivien ehdottomasti parasta antia on saada nähdä erilaisia koiria ja tietysti tavata Ramon pentuesisarruksia omistajineen. Tänä vuonna O-pentueesta kesäpäiville osallistuivat Ramon lisäksi Vesper ja Åsa.


Ramo palauttamassa esineruudusta löytämäänsä "monoa" - Ramolla esineruutu-treenissä teemana nopea esineen palautus. Tällä kertaa toimi loistavasti ja lähti palautukseen heti esinseen tartuttuaan.


Ramon sisarruksia paimennukseen tutustumassa

Vesper-sisko tutustumassa paimennuksen aakkosiin


Åsa-sisko "kirkuu" lampaat liikkeelle

Ramon sisko ja sen tenava


Åsa-sisko ja Iippa



Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Ramo MH-luonnekuvattiin Ikaalisissa järjestetyssä luonnekuvauksessa. Ramon kuvaus suoritettiin loppuun ja näin ollen se kirjattiin suoritetuksi. Mielestäni Ramo käyttäytyminen kuvauksen eri osioissa vastasi paljolti sitä mitä arvelin sen olevan oman näkemykseni ja aikaisemmin keväällä suoritetun luonnetestin perusteella. Kuvauksen tulokset löytyvät niistä kiinnostuneille Ramon tiedoista Koiranetistä.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna osallistuttiin Suomen Villakoirakerho ry Turun paikallisosaston järjestämään toko-kokeeseen. Kokeen tuomarina toimi Ralf Björklund ja koepaikkana oli Naantalissa sijaitseva hiekkakenttä. Me startattiin ALO-luokan viimeisenä koirakkona ja tällä kertaa kykenin jollain ihmeellisen kummallisella tavalla omaa vuoroa odotellessa työntämään päälle puskeneen jännityksen taka-alalle. Leikö johtunut edellä mainitusta, mutta myös Ramo vaikutti olevan tavanomaista paremmin kuulolla, eikä esimerkiksi höntsännyt tai säätänyt mitään omiaan. Ryhmä- ja yksilöliikkeitä suorittamaan marssin sillä mielellä, että nyt tehdään hyvä ja onnistunut suoritus. Helkkari, kun vaan muistaisin, että miten ihmeessä sain synnytettyä itselleni tuollaisen tunnetilan. Osasuoritusten arvosanat ja omat kommentit.

1. Luoksepäästävyys 10

Ramolta aivan "nappisuoritus" - katse liimautui tiukasti ohjaajaan ja peppu pysyi tyynesti maassa, vaikka häntä vispasi kuivasta hiekkakentästä ilmoille valtaisan tomupilven.

2. Paikalla makaaminen 10

Alusta loppuun Ramon ehkä yksi parhaista paikallamakuun suorituksista - meni nopeasti maahan, asento oli suora, ilme koko ajan keskittynyt ja tarkkaavainen, loppuun vielä suora perusasento ja se oli siinä.

3. Seuraaminen kytkettynä 9

Näin oikeassa paikassa tapahtuvaa ja säpäkkää seuraamista en ole Ramolta montaa kertaa saanut kaivettua esille edes harjoitellessa.

4. Seuraaminen taluttimetta 9,5

Edellisen toisinto ja aavistuksen vielä parempi. Menin jotenkin ihan hämilleni onnistumisista ja tuttuun tyyliini mietin kuumeisesti, että hölläsikö tuomari nyt äkkiä jotenkin arvostelua vain vetästiinkö me ihan oikeasti meidän tasoomme aivan loistavat seuruut? Mitä, pitäisikö tässä ihan iloita vai kuinka päin tässä nyt sitten oikein olisi? Moinen oman keksittymisen herpaantuminen ei tiennyt hyvää...

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0

Valmistava seuruuosuus oli hyvä, mutta maahanmenon sijaan Ramo teki oikein täpäkän seisomaan jäämisen. Lopun perusasento ok. Edeltävien liikkeiden onnistumisen huumassa hinkaisin käskyn niin kummallisesti, että Ramo vaikutti aidosti kysymysmerkiltä (tarkotiks sää tätä?), kun käännyin sitä kohti. Yhtään en sitten liikkeen aikana vilkuillut taakseni, joten huomasi Ramon seisovan vasta käänntyessäni sitä kohti ja tämä liike siis nollaksi.

6. Luoksetulo 9

Kaikinpuolin hyvä suoritus. Lopun perusasentoon tuli vähän liian vauhdikkaasti ja vinotti siinä selvästi oikealle.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9

Valmistava seuraaminen oikein hyvä, mutta stoppi olisi nyt saanut olla yhtä täpäkkä kuin nollatussa liikkeessä. Loppuun hyvä perusasento.

8. Estehyppy 9,5

Meille se liike, jossa mopo keulii todella helposti, mutta tällä kertaa onnistuttiin tasoomme nähden oikein mallikkaasti.

9. Kokonaisvaikutus 9,5

Tuomarin kommentin mukaan suorituksemme oli mukavaa katseltavaa, iloista ja keskittynyttä yhteistyötä. Omasta mielestäni yhden liikkeen nollaamisesta huolimatta meidän tähänastisista koesuorituksista ehdottomasti paras.

Pisteitä koottiin yhteensä 169,5 ja tulos ALO 1 (sjoitus 4.)

Kesäloman lopulla osallistuttiin vielä Vesikoirat ry järjestämään toko-kokeeseen. Koe pidettiin 14.8. Vantaalla Hakunilan urheilupuistossa sijaitsevalla hiekkakentällä. Kokeen tuomarina toimi Pirkko Bellaoui. Koepaikalle saavuttiin hyvissä ajoin, mutta jostain syystä nyt sitten taas jännitti aivan kamalasti. En onnistunut samaan edellisessä kokeessa ollutta mukavaa tunnetilaa ja hermostuksissani sain idean virittää nälkäiselle Ramolle reppupalkan. Tuo kuningasajatus ei taatusti tule mieleeni toista kertaa. Jännä, miten jotkut asiat oppii ihan helposti kerrasta! Osasuoritukset ja omat kommentit.

1. Luoksepäästävyys 10

Tämän selvitimme, vaikka olin huomaavina Ramon selvästi arpovan, että pitääkö se peppu ihan oikeasti pitää maassa, kun tuo emäntäkin on jotenkin taas omituisen oloinen.

2. Paikalla makaaminen 9,5

Tässä jäi mielestäni hieman vinoon asentoon johtuen alun perusasennon lievästä vinotuksesta. Lopun perusasennon teki suoraan, mutta mielestäni nousi aavistuksen hitaasti. Tuomari ei kuitenkaan maininnut mitään hitaudesta.

3. Seuraaminen kytkettynä 8,5

Sellaiset pisteet, millainen suoritus. Käännöksissä aukesi ja pariin otteeseen kontakti tipahti ja Ramo oli muutoinkin sen oloinen, että pitäisikö tässä nyt tehdä tosissaan töitä vain höntsäisinkö vain.

4. Seuraaminen taluttimetta 7,5

Edelliseen verrattuna vielä astetta huonompi. Täyskäännöksen jälkeen aukeni ja edisti.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9

Saatin paketti jotenkin kasaan ja ehjä liikesuoritus. Maahanmeno oli todella nopea, mutta lopun perusasennossa vinotti vasemmalle.

Tämän liikkeen jälkeen sain sitten sen mitä olin tilannut. Ralli-Ramo ampaisi täysillä kentän ulkopuolla odottavalle repulle! Tuli sentään kutsusta heti takaisin, eikä raahannut reppua mukanaan. Olin valmis poistumaan kehästä, mutta tuomari totesi tyynen rauhallisesti, että jatketaan. Ja niin me sitten jatkettiin...

6. Luoksetulo 8

Mopon keuliminen näkyi selvästi. Tuli täysillä ja aivan liian tiiviisti eteen. Lopun perusasento jäi tuollaisella höntsäasenteella vinoksi.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5

Tässä kohdin sain koottua itseni ja Ramokin terästäytyi. Mulkoilu puolin ja toisin tuotti kohtuullisen ehjän ja tasomme mukaisen suorituksen. Pysähdys olisi saanut olla tuomarin mukaan aavistuksen nopeampi.

8. Estehyppy 9

Viimeinen liike tehtiin samanlaisissa tunnelmissa kuin edellinen. Ralli-Ramo vaikutti tosissaan pohtiavat, notta ok, hyvä on, tehdään, senkin huumoritajuton ilonpilaaja! Tosikko!

9. Kokonaisvaikutus 6

Tuosta olisi mielestäni voinut antaa vielä pari pistettä vähemmän, koska käsittääkseni neljä pistettä lähti koiran kehästä poistumisesta ja itse olisin napannut vielä pari pistettä ylipäätään huonosta kokonaisuudesta. Kehästä poistuttaessa oma tyhmyyteni todella harmitti ja toisaalta hymyilytti se, miten taitavasti Ramo otti kaiken irti ohjaajan epävarmuudesta. Siinä koira vei ohjaajaa, eikä toisinpäin. Tuollaisen tilanteen syntymistä olen omat heikkouteni tiedostaen yrittänyt koetilanteessa kaikin keinoin välttää, mutta nyt se on sitten sekin kokemus hankittu.

Pisteet yhteensä 170,5 ja tulos ALO 1. Sijoitus luokassa 3. ja Vesikoirat ry Toko Rotumestari tittelin voitto. Tuollaisen tittelin olisin halunnut pokata paljon tasokkaammalla suorituksella, mutta toivottavasti saadaan yrittää ensi vuonna uudestaan. Toivottavasti ensi vuonna kokeessa on myös tämänvuotista huomattavasti runsaampi vesikoirien edustus. Tänä vuonna kokeen eri luokissa kilpali vain yhteensä kolme vesikoiraa. Jotenkin oletin kokeeseen ilmoittautuessani pääseväni ihastelemaan useamman taitavan vesikoira-koirakon suorituksia.

Kokeen jälkeen me on pidetty lähes totaalitaukoa tokoilun suhteen ja yritetty löytää kipinää loppukesän Mejä-kauteen. Sen jälkeen jatketaan taas aktiivisemmin tokoilun merkeissä, koska liikkeiden harjoitteleminen on oikeasti aika hauskaa puuhaa. Tuskastuttavan hitaasti tapahtuvan edistymisen jälkeen saavutetut onnistumiset tuntuvat lottovoitoilta ja epäonnistumiset opettavat tekemään nöyrästi töitä.

"Kesämiäs" - jonka toisinaan huumorintajua koetteleva seura on paras keino unohtaa turha "tärinä" ja kaikenlainen asioiden murhettuminen

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Toko-kokeessa 21.5. ja Mejä-kokeessa 19.6.2011

Toukokuinen lauantaipäivä painui mieleen ihka ensimmäisenä toko-koepäivänä. Koetta edeltävinä päivinä ehdin käydä mielessäni läpi kaikki mahdolliset epäonnistumiset ja niistä seuraavat mahdolliset ja mahdottomat tapahtumat. Koeaamuna olisin voinut ajaa minne tahansa muualle kuin koepaikalle. Sinne kuitenkin saavuttiin hyvissä ajoin ja tuttujen koirakoiden tapaaminen sekä hurtti huumori hieman loivensivat jännitystä. Ilmoittautumisen jälkeen kävin Ramon kanssa lyhyellä lenkillä, kävin pissalla, join kahvia, kävin pissalla, niin ja ymmärsin jossain välissä hieman viritellä koiraakin ja käydä pissalla! Tunnelma oli siis jokseenkin hilpeä, mutta se ohjaajan rakon toiminnasta ja jännittämisestä.

Koepaikka oli Auran Nuortentalon pysäköintialueella ja kokeen tuomarina toimi Tuija Sere. ALO-luokkaan osallistui yhdeksän koirakkoa ja mainittakoon tässä kohtaa, että kaikki saivat tuloksen, joten päivä oli siinä mielessä oikein onnistunut. Sitten meidän osasuorituksiin:

1. Luoksepäästävyys 10

Tämä meni Ramolta yllättävän hienosti, vaikka pusu tuomarin poskelle oli aivan siinä hilkulla. Ramo siis todellakin on luoksepäästävä, mutta samalla myös luoksetunkeva eli sille on oikeasti keskittymistä vaativaa pitää pepa maassa ja olla höntsäämättä.

2. Paikalla makaaminen 9

Pisteen alennus tuli liikkeen alussa perusasennossa tapahtuneesta pompahduksesta. Maahan meni nopeasti ja pysyi paikallaan varman oloisesti - tässä kohtaa ohjaajan jännitys hetkeksi hieman hellitti.

3. Seuraaminen kytkettynä 7,5

Tämä on kokeemme pohjanoteeraus - ohjaajan jännitys ehti ennen liikkeen alkua nousta taas sellaisiin mittasuhteisiin, että Ramokin vaikutti todella mietteliäältä - mihinköhän päin tuo tuosta oikein aikoo singahtaa vai pyörtyykö se nyt tähän? Ramo muun muassa jätätti, jota se ei normaalioloissa juurikaan tee, vaan enemminkin edistää tai poikittaa. Varsinaista tilannekomiikkaa edusti seuraamisliikkeen aikana tehty pysähdys - liikkeenohjaajan käskyn "liike seis" kuultuani iskin tennarit hiekkaan niin nopeasti, että olin lähellä lentää nenälleni. No, tuomarin kannustavan loppukommentin ja painokelvottoman yksinpuhelun siivittämänä siirryttiin seuraavan osasuorituksen aloituskohtaan.

4. Seuraaminen taluttimetta 9

Nyt lähti "pelittämään". Tätä saattoi jo kutsua seuraamiseksi. Ramokin lähti aivan erilaisella vireellä mukaan ja teki hienosti tosissaan töitä. Käännöksissä oikealle ja vasemmalle Rumbe tarjosi harjoituksiin nähden todella parastaan.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

Tässä liikkeessä kaikki osui kohdalleen ja vähän yli :)

6. Luoksetulo 8,5

Näin jälkikäteen arvioiden olisin voinut odottaa harjoitusten perusteella meiltä tästä liikkeestä parempaa suoritusta. Liikkeen luoksetulo-osuudessa ei ollut mitään moitittavaa, Ramo tuli käskystä täysillä, mutta tulikin eteentulon sijaan sivulle. Tiedä sitten, olisivatko ennen koetta tekemäni perusasento-harjoitukset voineet jollain tapaa sekoittaa koiraa vai mistä moinen johtui, mutta joka tapauksessa Ramo yritti tulla sivulle perusasentoon. Kovasta vauhdista jarrutuksen kautta perusasentoon tuleminen vaan ei kylmiltään oikein toiminut ja perusasento jäi pahasti vinoksi.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5

Liikkeen valmistava seuruuosuus oli mielestäni huono, mutta en enää muista oliko siinä jotain pisteitä alentavaa. Liikkeestä seisominen olisi saanut olla nopeampi ja säpäkämpi, tämän puutteen kuitenkin tiesin etukäteen. Ramon pysähdys oli samaa tasoa kuin ennen koetta tehdyissä harjoituksissa, joten tehtiin aivan tasoamme vastaavasti.

8. Estehyppy 8,5

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä liike, joka vaati ohjaajalta eniten asennetta ja, josta annan itselleni kiitettävän arvosanan. Tässä liikkeessä meillä oli etukäteen " ihan fifty sixty" mahdollisuudet tehdä saatua arvosanaa vastaava suoritus tai ottaa pyöreä nolla (villisti esteen yli pomppiva ja iloisesti haukahteleva karvanoppa). Alun perusasento oli hyvä, Ramo lähti hyppyyn käskystä, pysähdys esteen takana hieman hidas (samanlainen kuin liikkeestä seisomisessa) ja lopun perusasento hieman vinoon, mutta asenne meillä oli kohdallaan eli koira pysyi lapasessa, eikä lähtenyt esteen houkuttelemana säätämään omiaan.

9. Kokonaisvaikutus 9

Tuomari kommentoi muistaakseni tekemistämme ohjaajan alkujännityksestä selvittyä iloiseksi ja toimivaksi. Omasta mielestäni tärkeintä ja parasta oli se, että "paketti" pysyi koko kokeen ajan kasassa.

Tulos ALO 1, pisteillä 176,5 ja sijoitus 2. Bonuksena mainio itsensä voittamisen ja yhdessä tekemisen tunne sekä iloinen mieli. Reilusti lisää jännitystä, hyvää mieltä ja iloa päivään toi Eevan ja Ytyn loistava suoritus VOI -luokassa. He taituroivat tiensä EVL:n käsittämättömän hienoilla pisteillä. Ensimmäisestä toko-kokeesta jäi päällimmäisenä mieleen mukava tunnelma ja onnistumisen ilo. Iso kiitos lähtee Eevalle ja Ytylle, jotka auttoivat meitä kokeeseen valmistautumisessa ja toimivat treenikavereina. Kokeesta selvisimme osaamistasomme mukaisesti ja hetken tuumaustauon jälkeen jatketaan taas hitaasti, mutta varmasti eteenpäin.



Mejä-kokeessa oltiin kesäkuun 19. päivänä. Koepaikkana oli Salo (Muurla) ja meidän ryhmän tuomarina toimi Juhani Heikniemi. Olin etukäteen päättänyt, että jätän Mejä-kokeet tältä kaudelta, jos kokeessa ravaamme riistan jälkien perässä tai, jos löydän itseni joltakin mättäältä peuran makuupaikkaa ihmettelemästä. Mejä-harrastus on kivaa, mutta nyt oltiin vaan tultu harjoittelussa ja koekäyntien lukumäärässä siihen pisteeseen, että joko otetaan ykköstulos tai jätetään kokeet ja tyydytään toistaiseksi harrastamaan omaksi iloksemme. Ramo osaa jäljestää ja tekee sen mielellään, mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole mikään luonnonlahjakkuus verijäljellä, joten sen tarvitsee olla selvillä tehtävästään ja riittävän motivoitunut tekemään mitä ohjaaja siltä pyytää. Tuon asian kanssa on koko kevät painittu ja toukokuun kokeessa oltiin jo oikeasti yhdessä jäljellä suorittamassa kumpikin omaa tehtäväämme.

Noin viikko ennen tätä koetta tehdyssä harjoituksessa tehtiin kuitenkin yllättäen pohjanoteeraus niin jäljestämisessä kuin yhteistyössä. Joko Ramo niin tasan luki tummat ajatuskuplat mun pääni päältä tai sitten mullla vaan oli ihan uskomattoman hyvä tuuri. Joka tapauksessa Ramo teki kokeessa tosissaan töitä ja keskittyminen oli loistavaa jo laukauksensietotestiin pääsyä odotellessa. Jäljelle lähtöä Ramo joutui odottelemaan noin kolme ja puoli tuntia, mutta siitä huolimatta jäljelle lähti keskittyneen ja varman oloinen koira. Tosin Ramo ei ole odottelusta mielestäni koskaan mitenkään intoaan menettänyt saati jotenkin paineistunut. Se heittää rennosti auton peräkonttiin makuulle ja nukkuu, kunnes on aika lähteä. Meille arvonnassa osunut jälki kulki pääasiassa hyvin tiheäpuustoisessa ja osin soisessa maastossa. Jäljellä oli lisäksi useamman ojan ylitystä, jotka Ramo selvitti varsin mallikkaasti ja epäröimättä. Kerran ajauduttiin pois jäljeltä, mutta siinäkin kohtaa Ramo oli mielestäni selvillä tehtävästään, jokin maastossa ollut haju piti vaan käydä tarkistamassa.
Ramon koesuorituksen arvostelu (pisteet) ja koeselostus:

a) Jäljestämishalukkuus (0-6) 6

b) Jäljestämisvarmuus (0-12) 10

c) Työskentelyn etenevyys (0-10) 10

d) Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen. (0-14) 10

e) Käyttäytyminen kaadolla (0-3) 3

f) Yleisvaikutelma (0-5) 4

Koeselostus: "Ohjattu lähtö. Ramo käyttää pääasiassa maavainua ja vauhti on sopivaa. Ramo tekee jälkitarkkaa työtä. Kulma merkataan ja laajalla kaarrolla uudelle suoralle. Suoralla pari tarkastuspyörähdystä. Toinen kulma oikaistaan, joten makaus jää merkkaamatta. Viimeisen suoran lopulla ajautuu pois jäljeltä, löytää kuitenkin takaisin. Jälkeä pitkin kaadolle, jonka osoittaa pysähtyen nuuhkimaan. Hieno suoritus kulman oikaisusta huolimatta."

Tuloksena AVO 1, pisteet 43.

Tahvo 2.7.2000 - 8.6.2011

Tahvo on poissa



"Taas valo viiltää taivaanrantaa, se päivän yöstä erottaa. On tullut aika pois se antaa, jota niin paljon rakastaa. Sen järjellä me ymmärrämme, kun toinen lähtee, toinen jää. Vain pieni lapsi sisällämme, ei sitä tahdo käsittää.

Hyvää matkaa, hyvä matkaa, kulje kanssa enkelin. Hyvää matkaa, hyvää matkaa, sinua paljon rakastin."


Tahvo oli Ramolle se turvallinen "isoveli", tiikeri ja guru, joka tiesi aina kaiken ja, joka opetti pienelle espanjanvesikoiran pennulle muun muassa huolellisen aamuvenyttelyn jalon taidon.

Tahvo yritti parhaansa mukaan opastaa Ramoa myös saalistuksessa tuomalla minun suureksi riemuksi kotiin vielä elävien kirjoissa olleita päästäisiä.

Vilkkaa perropojan kanssa eläminen taisi saada myös Tahvon omaksumaan joitain koiramaisiakin tapoja, kuten putkiluiden "esipuhdistus" ja "jälkitarkastus"sekä lötkönarun kiskominen.

Tahvo oli suuri persoona, jonka arjesta ja tekemisistä voisi kirjoittaa pienen romaanin. Voin vain kuvitella kuinka tylsiltä ensi syksyn ja talven kotona tehtävät "kalsaritokoilut" tuntuvat ilman viiksenpäät väpättäen harjoituksia seuraavaa mentaalivalmentajaamme. Tahvo oli suureksi avuksi esimerkiksi opettaessani Ramolle paikalla makuuta.

Eräs kiehtovimmista Tahvon ja Ramon yhteisistä puuhista oli se, kun Tahvo kutsui Ramon keittiöön, hypähti itse keittiön tasolle ottaen napukupistaan omia ruokanappuloitaan ja siirteli niistä muutaman tassullaan aivan tason reunalle. Sen jälkeen seurasi hetken odotus, jonka ajan Ramo istui tai seisoi pienen matkan päässä tasosta ja tuijotti herkeämättä Tahvoa. Tiukka keskittyminen, Tahvolta salamannopea etutassun kohotus ja Ramo painui "merkistä" lähes yhtä salamannopeasti makuulle, josta puolestaan seurasi Tahvon toimesta napujen "lyönti" etutassulla Ramon etsittäväksi. Kuin palkaksi kaikesta yhteisestä puuhastelusta Ramo toimi Tahvon "ovikellona" ja viime talvena Ramo sai myös kunnian toimia lampaankarvapeiton ohella Tahvon "lisälämmittimenä". Tahvon viimeisinä elinviikkoina Ramo ilmeisesti aisti rakkaan kaverin kunnon heikkenemisen, koska se vietti aikaisempaa huomattavasti enemmän aikaa vain rauhallisesti Tahvon vierellä maaten.


Laadukkaat luontodokumentit, formulat ja alppilajit olivat Tahvon lempikatseltavaa. Lauantai-iltaisin esitettävä Avara luonto -ohjelma keräsi koko meidän lauman Tahvon johdolla television ääreen.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Mejä-kokeessa 15.5.2011

Osallistuttiin tänään Auran Nuuskut ry järjestämään Mejä-kokeeseen. Ramon koesuoritus ansaitsee kiitoksen, vaikka pisteet eivät ykköstulokseen riittäneetkään. Tällä kertaa emme matkanneet runsaiden riistanjälkien perässä huitsin nevadaan, vaan Ramo palasi riistajälkien tarkisteluista itsenäisesti jäljelle. Mistä olen todella iloinen, sillä uskon sen osoittavan, että Ramo tietää tehtävänsä ja pystyy voittamaan jälkien houkutuksen. Yhden hieman pitemmän tarkistuslenkin johdosta kuitenkin ohitettiin ensimmäinen kulma ja sillä ollut makaus jäi merkitsemättä. Toisen kulman Ramo jäljesti tarkasti ja makauskin tuli hyvin merkattua. Merkkauksen jälkeen Ramo kääntyi vielä katsomaan suoraan tuomariin päin ikään kuin sanoen, notta näikkö sää nyt varmasti, että se on tossa! Jälki kulki koko matkan varsin avonaisessa kangasmaastossa ja aivan jäljen lopussa oltiin niin lähellä tietä, että Ramo bongasi ilmeisesti ensin ilmavainuilla ja sitten silmillä autoni! Auton havaittuaan Ramo katsoi minua hetken hieman hölmistyneellä ilmeellä ja eteni sitten määrätietoisesti autoa kohti. Olin jättänyt auton hieman kauemmas jäljen lähtöpaikasta, enkä tajunnut, että se voisi olla niin lähellä jäljen kaatoa! Ramo ei kuitenkaan mennyt kaadon yli, emmekä ehtineet autolle asti, kun tuomari tuomitsi hukan ja sain palauttaa Ramon jäljelle. Jäljestyksen Ramo aloitti heti kehoituksesta ja eteni suoraan kaadolle. Tuomari oli mielestäni koiraa kohtaan todella reilu, kun tilanteen huomattuaan tuomitsi hukan ja antoi koiralle mahdollisuuden korjata erheensä ja hoitaa tehtävä loppuun asti.

Koesuorituksemme pisteet olivat yhteensä 34 ja tuloksena palkintosija AVO 2. Tuomarin koeselostus oli seuraava: "Koiralle osoitetaan lähtömakaus, se tutkitaan ja ohjatusti matkaan. Työskentely on sopivavauhtista ja maavainuista. Kaikilla osuuksilla tehdään kaksi riistan jälkien tarkastelua ja palataan aina itsenäisesti. Ensimmäinen kulma oikaistaan noin 25 metrillä ja makaus jää merkkaamatta. Toinen makaus merkataan hyvin pysähtyen ja katsotaan tuomaria: "Näitkö?" Kulma pienellä suunnantarkastuksella. 30 metriä ennen kaatoa ilmavainu vie koiran 20 metriä ohi kaadon ja kuono kohti tietä, tulee hukka. Jatketaan puhtaalta ja suoraan kaadolle,se kiinnosti. Harmittava hukka aivan lopussa laskee tänään palkintosijaa."

Kokonaisuutena mukava koeviikonloppu ja jäljelle pääsyä odotellessa tuli tehtyä kahteen otteeseen toko-harjoitukset, joten nyt tätä selostusta näpytellessä jaloissani kuorsaa varsin väsynyt, mutta selvästi tyytyväisen oloinen koira.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Luonnetesti 22.4.2011

Meidän pääsiäisen vietto on ollut harvinaisen koiraharrastuspainotteinen, mutta sitäkin antoisampi. Kiirastorstai-iltana tokoiltiin Hilpi-hallilla ja pitkäperjantaina ohjelmassa oli Ramon luonnetesti. Testipaikalle Huittisiin matkattiin yhdessä Ramon kasvattajan kanssa ja yleisön joukkoon saatiin myös toinen Ramon tunteva henkilö, joten Ramon testausta seurasi itseni lisäksi pari muutakin silmäparia. Testi myös videoitiin, joten pitää katsoa, että saisinko linkitettyä videot blogiin jossain vaiheessa. It-taitoni huomioiden se saattaa jäädä haaveeksi. Testin tuomarina toimivat Sirkka Lempinen ja Jorma Lankinen. Pöytäkirjaan Ramolle kirjattiin seuraavat osasuoritusten arvostelut:

Toimintakyky +1 Kohtuullinen, 15 p

Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, 1 p

Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty, 3 p

Taisteluhalu +2 Kohtuullinen, 20 p

Hermorakenne +1 Hieman rauhaton, 35 p

Temperamentti +3 Vilkas, 45 p

Kovuus +1 Hieman pehmeä, 8 p

Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin, 45 p

Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Tulos 172 p ja loppupisteet 172

Itselleni ehdottomasti suurin yllätys oli Ramon palautuminen osasuoritusten välissä, kaikenlaisen säheltämisen vähyys ja se, että se ei missään vaiheessa reagoinut uhkaaviin tilanteisiin heittämällä kunnolla kehiin ns. höntsäysvaihdetta, johon liittyy mielistelyeleet ja hirmuinen "höntsääminen". Kokonaisuutena erittäin mielenkiintoinen päivä, jonka antia pitää vielä rauhassa sulatella suorituksia videolta katsellen.

Lankalauantaina ja tänään ensimmäisenä pääsiäispäivänä nautittiin kauniista ja lämpimästä ilmasta jäljestämällä. Lauantaina tein Ramolle ensimmäisen hieman pitemmän jäljen, noin 510 metriä, kahdella suoralla kulmalla. Ramo jäljesti tällä kertaa todella matalla nenällä ja jälkitarkasti. Ensimmäisen kulman eteni aivan jäljen päällä tehden suoran kulman. Toisella kulmalla ajoi aavistuksen kulman yli, mutta korjasi hienosti takaisin melkein kulmaan. Jäljellä oli vain kaksi esinettä, ruokapalkkarasia hieman piilotettuna jäljen puolivälissä ja lopussa. Tänään ajettiin vieraan henkilön tekemä jälki, jolla neljä esinettä (keppiä) ja lopussa oma rakas piippapallo. Ramo jäljesti taas jälkitarkasti, myös kulmat. Esineet nosti, mutta viimeisellä kepillä oli havaittavissa hieman sellaista "vieläkö näitä sa..tanan keppejä pitää täältä noukkia, ekkö sää niitä ite löydä" asennetta. Ramolle jäljestäminen on selvästi se kova juttu ja esineet ovat toisarvoisia. Olin kuitenkin todella ilahtunut siitä, että kepit nousivat, mikä toivon mukaan on viimesyksyisen "keppiprojektimme" ansiota.

Jäljen perään Ramo teki esineruudun, jossa kolme käyttöesinettä. Ramo irtosi hyvin aivan ruudun takalinjaan, josta löysi ensimmäisen esineen melko helposti ja lähti heti palautukseen. Toisen esineen etsintään meni hieman pitempään, mutta malttoi tarkentaa aivan ruudun oikeassa reunassa olleen esineen rauhassa ja lähti heti palautukseen. Kolmannen esineen paikallistaminen vaati huomattavasti enemmän työtä ja pariin otteeseen meinasi turhautuminen iskeä, mutta pienillä avuilla työsti sitkeästi esineen esille. Nyt laitetaan henkilöjälki ja esineruutu hetkeksi tauolle ja siirrytään seuraavaksi ihmettelemään verijäljen ihmeellistä maailmaa. Huomenna nautitaan kuitenkin pääasiassa auringosta, mitä nyt vähän tokoillaan välillä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Pk-tottista ja tokoa

Selittämättömän treeni-innon seurauksena hiotaan nyt pk-tottista ja tokoa. Maaliskuun alusta huhtikuun puoliväliin ulottuvalla jaksolla treenataan kerran viikossa ohjatusti sekä pk-tottista että tokoa. Ohjattujen treenien lisäksi on kerran viikossa luvassa myös omatoimitreenit hallissa. Kun nyt on vauhtiin päästy, niin toivottavasti kyetään säilyttämään tekemisen ilo ja ehditään tehdä suunniteltujen treenien välillä myös vähemmän suunniteltuja, mutta osaamista eteenpäin vieviä "toppahousu- ja kalsaritokoiluja".

Liekö pakkastalven aiheuttamaa turhautumaa vai jotain muuta, mutta Tahvo-katti on tänä talvena osoittanut ennennäkemätöntä kiinnostusta mun ja Ramon "kalsaritokoiluun". Se singahtaa joko eteisen lipaston päälle tai keittiön pöydän kulmalle viikset täristen heti kun sen mielestä alkaa näyttää siltä, että kohta tapahtuu. Aina Tahvo ei tyydy pelkästään tarkkailijan rooliin, vaan se saattaa esimerkiksi tulla kannustavasti naukuen tepastelemaan Ramon ja mun ympärille. Joku kerta vielä kompastun siihen tai astun sen hännälle. Ehdottomasti rohkeimman vetonsa tiikeri esitti syöksymällä kesken mun ja Ramon leikin kiinni Ramon naruleluun. Noilla kaveruksilla on ainakin johtajuuskuviot selvillä, koska Ramo irrotti välittömästi narusta ja tyytyi vaimeasti piipaten seuramaan Tahvo The Tigerin ja mun "taistelua" narusta. "Taistelun" voitettuaan Tahvo tarttui narun päästä ja sitetöi narun "kuoleman" hirvittävällä tapporavistuksella. Operaation jälkeen voittaja tyytyi tassuja pesten katselemaan meidän ähellystä "tapetulla" narulla.

Auringon ilmestyminen yhä useammin taivaalle antaa lupauksen ilmojen lämpenemisestä ja lumien sulamisesta. Sormet syyhyää jo päästä kokeilemaan, miten jäljestys talvitauon jälkeen lähtee sujumaan. Esineruutua on runsaasta lumesta huolimatta harjoiteltu muutamia kertoja. Niiden perusteella tuntuu, että esineruudun idea on vihdoinkin alkanut kirkastua Ramolle sellaisena kuin minä sen haluan olevan. Saas nähdä, onko homma yhtään paketissa, kun joskus päästään lumettomaan maastoon.

torstai 17. helmikuuta 2011

Perjantaina 18.2. se tapahtuu...

Ramo ja muut Tulimaan O-pentueen koirat viettävät 3-vuotissyntymäpäivää.



Kuvat Turun Lemmikkikuvaus

"Tulevia vuosia kiireettä vietä, edessä vielä on mukavaa tietä.
Leppeitä tuulia rauhassa haista ja elämän anteja halulla maista."


Lämpimät onnittelut Tulimaan O-pentueen koirille syntymäpäivän johdosta!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Epävirallisessa toko-kokeessa

Kävimme tänään tekemässä epävirallisessa toko-kokeessa ALO-luokan liikkeet. Teimme liikkeet paikalla makaamista lukuun ottamatta kokeenomaisesti. Paikalla makaamisen teimme "mölli-tyyliin" helpotettuna eli aika oli ALO-luokan kahden minuutin sijaan yksi minuutti. Kokeen tuomaroi virallinen toko-tuomari, joten saimme totuudenmukaista palautetta suorituksistamme. Arvostelulomakkeeseen pisteitä kertyi yhteensä 174, mutta todellisuudessa niitä olisi tullut 159, koska estehyppy meni oikeasti nollille.

Luoksepäästävyys 10. Ramo pysyi perusasennossa ja tarjosi tuomarin lähestyessä oikein tiivistä kontaktia hännän viuhutessa rytmikkäästi puolelta toiselle. Tästä lähtee iso kiitos Eevalle!

Paikalla makaaminen 10. Liikkeen aloittava perusasento oli tällä kertaa suora, joten makuuasennostakin tuli suora. Makuussa Ramo oli ehkä vähän liiankin rennon oloinen, mutta suorituksesta jäi kokonaisuutena juuri sellainen hyvä olo, jota tavoittelinkin.

Seuraaminen kytkettynä 8. Kontakti oli tällä kertaa todella hyvä ja siitä saatiin kehuja. Normaalissa käynnissä ja täyskäännöksessä seuruupaikkakin pysyi suhteellisen hyvänä, mutta rytminvaihdoksissa Ramo teki pienen pompun eteenpäin, jonka seurauksena seuruusta tuli hetkeksi väljää ja poikittaista. Rytminvaihdosten osalta saan katsoa peiliin, koska tein itse rytminvaihdokset valtavan hienolla "tikru-pompulla" höystettynä.

Seuraaminen taluttimetta 8. No, tämä oli pitkälti edellisen uusinta. Että voi ihmistä pomputtaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10. Tämä oli oikeasti hieno suoritus. Valmistava seuruuosuus oli meidän päivän paras ja Ramo putosi käskystä maahan kuin kivi. Liikkeen loppuun vielä säpäkkä, mutta suora perusasento.

Luoksetulo 8. Luoksetulo oli tuomarin mukaan aina eteentuloon asti kympin luokkaa. Alun perusasento hyvä, odotti rauhassa käskyä, eteni täysillä, mutta jarrutti kuitenkin riittävän ajoissa, että ei törmännyt ja tuli suoraan eteen oikeaan paikkaan, mutta ... liikkeen päättävään perusasentoon Ramo siirtyi näyttävällä "tikru-pompulla" ja siinä me sitten seistiin melkein peput vastakkain.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9. Liikkeen valmistava seuruuosuus oli ok ja jäi käskystä seisomaan. Lopun perusasento jäi tekemättä.

Estehyppy 7,5. Tämä liike olisi ollut oikeasti nolla, kun Ramo ehti ennen liikkeen aloitusta pompata oma-aloitteisesti esteen edestakaisin. No, saimme toisen mahdollisuuden. Siinä Ramo lähti hyppyyn ok, mutta kääntyi melkein hypyn päällä paluusuuntaan ja jäi hypyn taakse poikittain. Lopun perusasento yllättäin pompulla ja vinoon.

Kokonaisvaikutus 9. Tekemisemme oli ollut pompuista huolimatta keskittynyttä ja iloisen näköistä. Kokeesta jäi mukava olo ja virheet me tehtiin niissä kohdissa, joissa meillä oikeasti on eniten parannettavaa. Tyytyväisin olin siihen, että Ramo rauhoittui osasuoritusten välillä ja lähti uuteen suoritukseen innokkaasti, mutta ei kuitenkaan ohjaajan olkapäille kiiveten. Omaan tekemiseen täytyy saada jatkossa enemmän asennetta ja vähemmän pomppua!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kurkistus menneeseen ja katse kohti tulevaa

Vuosi vaihtui, ja vuoden päättyessä tulee väkisin puntaroitua vuoden tapahtumia, vaikka toisaalta tuntuukin siltä, että mitä noita enää märehtimään. Ramon ja Tahvo-katin kohdalla vuoteen mahtui monenlaista tapahtumaa ja sattumusta. Osa iloisia yllätyksiä ja osa vähemmän iloisia, mutta kokonaisuutena vuodesta jäi enemmän hyviä kuin huonoja muistoja. Viime vuoden tammikuussa kirjasin blogiin kosolti erilaisia Ramon ja minun harrastuksiin liittyviä tavoitteita. Osa tavoitteista me saavutettiin ja osa siirtyi sujuvasti odottaamaan aikaa parempaa.

Agilityn osalta tavoitteena oli harjoitella suunnitelmallisemmin, säännöllisemmin ja kehittyä ohjaajana. Tavoite jäi saavuttamatta, vaikka harjoittelukertojen lukumäärässä petrattiinkin edelliseen vuoteen verrattuna. Agilityyn liittyviä osatavoitteita olivat muun muassa lähtöluvan odottaminen varmemmaksi ja kontaktit sellaiseen kuntoon, että niiden puolesta voitaisiin periaatteessa osallistua epävirallisiin kisoihin sekä pujotteluun lisää varmuutta ja nopeutta. Lähtöluvan odottamista koskeva tavoite saavutettiin, mutta se voidaan siitä huolimatta saman tien siirtää tulevienkin vuosien tavoitteeksi. Lähtöluvan odottamisen vaatimisen suhteen Ramon kanssa saa olla nyt ja tulevaisuudessa ehdoton, jos ei aio palata malliin, jossa takkutukka singahtaa esteille jos ohjaajan pikkusormi tai silmäkulma nytkähtää. Puomin ja A-esteen osalta kontaktit saatiin sellaiseen kuntoon, että homma toimi myös radalla. Muutoin kontaktiesteiden suorittamisessa on vielä monia parannettavia asioita. Keinua harjoiteltiin todella vähän ja sen suorittaminen esimerkiksi osana rataa tuon sata lasissa kiitävän hotaleksen kanssa ei ole edes käynyt mielessä. Agilityn osalta viime vuoden osatavoitteet voi sujuvasti uudistaa satunnaisen harjoittelumme tavoitteiksi myös tälle kuluvalle vuodelle.

Tokon osalta tavoitteena oli alokasluokan kokeeseen osallistuminen, mutta eipä osallistuttu. Liikkeitä harjoiteltiin sekä suunnitellusti että kaikenlaisen sähellyksen lomassa, mutta kokeeseen meno vaan jäi. Tokon saavuttamatta jäänyt tavoite siirretään sellaisenaan tälle vuodelle ja siihen palataan uudestaan reilun 11 kuukauden kuluttua. Tokoliikkeiden suunnitelmallisempaan harjoitteluun löydän toivottavasti riittävästi aikaa ja intoa. Treeniseuran löytäminen tai saaminen useammin kuin viime vuonna on myös tavoitteena ja toivelistalla. Rally-tokoa luvattiin harrastaa ja niin tehtiin. Se on itseasiassa jotenkin koukuttavaa ja hauskaa. Kalenterimerkintöjen mukaan ilmoittauduttiin yksiin epävirallisiin kilpailuihinkin, mutta ko. tapahtuma perutettiin, muistaakseni liian pienen osallistujamäärän takia. Helteinen ja aurinkoinen kesä ei ehkä innostanut riittävästi harrastajia kisailemaan. Meidän puuhailulistalla laji pysyy ilman muuta tänäkin vuonna.

Canicrossin osalta tavoitteena oli käydä testaamassa vauhtiamme harrastusluokassa. Tavoite jäi saavuttamatta, ja se onkin kaikista saavuttamattomista tavoitteistamme ainoa, joka hieman närästää. Eniten asiassa oikeastaan harmittaa se, että juoksuharjoittelutavoite jäi erilaisten pienten vastoinkäymisten vuoksi saavuttamatta. Ehkäpä juuri siitä johtuen tulikin sitten syksypuolella kompuroitua pimeässä useamman kertaa. Tästä vuodesta tulee canicrossin osalta ehdottomasti vauhdikkaampi, jotta päästään molemmat nauttimaan useammin liikunnan nostamasta endorfiinitasosta.

Mejän harjoittelullisena tavoitteena oli makauksen merkkauksen ja kulmatyöskentelyn parantaminen. Ne molemmat saavutettiin ja merkkausten osalta voitaisiin puhua jopa ylikunnosta. Ramo alkoi nimittäin viihtyä makauksilla vähän turhankin kauan, kun sinne kuitenkaan ei ole tarkoitus leiriytyä. No, olen vilpittömän iloinen, että sain entisen makaukset ylikävellessä hätäiseen nuuhkaisevan koiran ymmärtämään, että niitä pitää ihan oikeasti hieman haistella ja pällistellä ennen kuin voi jatkaa jäljestämistä. Kauden aikana me käytiin myös jonkinlainen jäsentenvälinen siitä, että seurataanko peuranjälkiä vai sitä veri-saapas sekoitusta. Totuuden nimessä, en uskalla julistautua väännön voittajaksi, mutta jonkinlainen yhteisymmärrys asiasta saavutettiin. Sen sijaan lajin urheilullisena tavoitteena ollut ALO-kokeen ykköstulos jäi saavuttamatta. Tulevalla koekaudella yritetään uudestaan ja taas hieman kokeneempana.

Pk-puolen henkilöjäljen ja esineruudun osalta viime vuoden tavoitteena oli toteuttaa harjoitukset aikaisempaa suunnitelmallisemmin, kehittää Ramon jäljestämisvarmuutta ja vahvistaa jälkiesineiden nostoa sekä tehdä esineiden ruudusta tuomisesta Ramon näkövinkkelistä yksi maailman kivoimmista jutuista. Kuittaan tavoitteet ensimmäistä lukuun ottamatta saavutetuiksi. Vaikka emme harjoitelleetkaan niin suunnitelmallisesti ja usein kuin olin etukäteen ajatellut, niin toteutin kuitenkin lähes jokaisen harjoituksen aina jotakin suunnittelemaani asiaa painottaen, enkä vaan painunut takki auki metsään jälkeä tekemään. Pitänee ainakin uskoa, että hyvin suunniteltu on tosiaan puoliksi tehty. Syitä Ramon jäljestämisvarmuuden ja -tarkkuuden parantumiseen en oikein osaa sanoa, mutta ehkä siinä osaltaa vaikuttaa myös jonkinlainen asennemuutos. Jälkiesineiden ilmaisun ja noston suhteen tehtiin ihan oikeasti ja tosissaan töitä. Olin välillä löydä hanskat naulaan, mutta kerrankin sitkeys palkittiin. Kun löysin Ramolle sopivan tavan kertoa, mikä on kupletin juoni, niin johan lähti pelittämään. Samaa oivallusta haettiin vielä ihan vuoden lopulla esineiden ruudusta tuomiseen. Täytyy toivoa, että loppukaudesta tehdyt oivallukset ja onnistumiset kantavat vielä tälle keväälle ja päästään jatkamaan näiden asioiden parissa heti lumien sulettua. Viime vuonna kovin tavoiteemme oli BH-kokeen hyväksytysti suorittaminen ja tänä vuonna sen paikan ottaa jälkikokeeseen osallistuminen. Uskoisin ohjaajan puntin tutisevan siinä vähintään yhtä paljon kuin BH-kokeessa, joten siinä on taas yhdelle vuodelle riittävästi tavoitetta.

Aivan viime vuoden lopulla toteutin kauan mielessä olleen asian eli tutustutin Ramon ahkion vetämiseen. Mietin asiaa jo edellisenä talvena, mutta tuumasta toimeen ryhdyin vasta kun etelään tuli peräkkäin toinen runsasluminen talvi. Tässä lajissa tavoitteena on nauttia talviulkoilusta ja kasvattaa kuntoa sekä tuottaa hyvää mieltä ja iloa ahkiossa silloin tällöin kyydittäville junioreille.

"Iso E" ajoluvan ensimmäisillä "ajotunneilla" yleensä velmun Ramon ilme oli ajoittain empivä ja vakava. Nykyisin pitkän yhdistelmän hallinta sujuu jo huomattavasti rennommin.


Niin se on, jotta oikiat asiat pysyy ja paranoo - yksi niistä on Ramo.