Raitis ulkoilma ramasee

Päivän harmaudesta huolimatta vietettiin käytännössä lähes koko valoisa aika, se jolloin näki eteensä ilman taskulamppua, ulkona. Tahvo-katti omilla reissuillaan. Ramo ja minä metsässä. Ulkoilun jälkeen talon eläinasukkaille maistui uni ...

Mitä pienet edellä, sitä isot perässä.

Kun nyt kerran innostuin valokuvia blogiin laittamaan (tai ehkä näitä ei oikein sovi kutsua valokuviksi), niin laitetaan muutama "kuvake" myös menneeltä lokakuulta.

"Onko ihan pakko ottaa kuva, kun mulla ei ole turkkia, täh!"


"Toi sun pipo on kerta kaikkiaan naurettavan näkönen. Ole tarkkana, ettei tupsu tipahda."


"Hei, se ottaa taas kuvan. Mää en ala. Oho, päätön ohjaaja kiertää koiraa. Onneksi olen selkä päin, niin ehkä kukaan ei tunnista mua."


"Etkö sää ihan oikeesti osaa kiertää noita ämpäreitä ittekses? Varo, ettei tupsu tipahda."

Betadine-poikia ahistaa

Ramon ja Tahvo-katin marraskuun kohokohdat ovat olleet erilaiset hoitotoimepiteet (betadinea), Hexocil-pesuja ja tylsääkin tylsempiä ulkoiluja hihnassa. Tällä viikolla molempien tylsyyden sietokyky alkoi näyttää hiipumisen merkkejä. Jännitystä ja toimintaa elämään on haettu iltaisin muun muassa sohvan selkänojalla kävelyllä, nojatuolin selkänojalle kiipeämisellä (onnistuu Tahvolta, mutta ei kovin hyvin Ramolta), "nyrkkeily-matseilla", jossa molemmat istuvat vastakkain läpsivät toisiaan päähän (matsit päättyvät yleensä siihen, että Ramo huitaisee liian kovaa) ja piilosilla (Tahvo ampaisee Ramon syödessä piiloon sänkyyn ja Ramo ryntää syötyään etsimään peittojen alle piiloutuneen kissan sillä seurauksella, että saa kirsuunsa terävät "piikit".) Tahvo-katin ehdottomasti paras suoritus oli kiivetä valjaisiin ja taluttimeen kytkettynä pihalla olevaan tammeen. Se ampaisi yllättäen puuhun sellaisella vauhdilla, että en ehtinyt tehdä yhtään mitään ja asettui noin 2,5 metrin korkeuteen viikset tanassa katselemaan kuinka "remmi-paino" aikoo tästä suoriutua. Odottelin herran laskeutumista maan kamaralle tasan 33 minuuttia.

Ramon kanssa olen sentään hoitotoimenpiteiden ohella puuhastellut kotona kaikenlaista pikkusievää, kuten tehnyt perusasento-harjoituksia, noudon harjoituksia (kapulan nostoa, pitämisharjoituksia ja luovutustilannetta) ja harjoitellut erilaisia asennon vaihdoksia, luoksetulon loppuasentoa, peruuttamista sekä muutamia rallitokon liikkeitä. Periaatteena on ollut, että osa iltaruuasta ansaitaan töitä tekemällä. Eniten edistymistä on tapahtunut noudossa. Noutokapulaan tarttumisessa ei ole ollutkaan mitään ongelmia, mutta pitämisessä kylläkin. Tarjolla on ollut helposti joko kapulan sylkäisy tai pureskeleminen. Ahkeralla iltaharjoittelulla on päästy hiljalleen varmaan ja rauhalliseen noutokapulan pitämiseen. Toinen asia, jossa on päästy hitusen eteenpäin on luoksetulon loppuasento. Rauhallisessa vireessä sisällä kiipeävä orava on muisto vain, mutta en luota siihen, että homma toimii ulkona, sanotaan nyt vaikkapa vain muutaman metrin matkalta. Asennon vaihdoksissa junnataan jotenkin paikallaan. Pitää taas ilmeisesti pitää siinä asiassa jonkinlainen tuumaustauko. Turha tahkoa, jos ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa.

Tänään molempien karvakuonojen elämässä tapahtui vihdoinkin jotain jännittävää. Toiselle se oli pääsy jäljestämää ja juoksemaan metsään ja toiselle ulkoilua vapaana ilman "kahleita ja perässä hiihtäjää". Tein Ramolle kohtalaisen pitkän metsäjäljen, lokakuussa harjoitelluilla teemoilla kulmat ja esineet. Jälki alkoi noin 300:n metrin suoralla osuudella, jossa kaksi keppiä. Ensimmäinen kulma oli suorakulma ja sen jälkeen taas noin 200 metriä suoraa osuutta, jossa yksi keppi. Toinen kulma niin ikään suorakulma ja sen jälkeen noin 200 metriä suoraa osuutta, mikä päätyi terävään kulmaan, jonka jälkeen vielä noin 100 metriä suoraa osuutta loppupalkalle. Jälki vanheni noin 40 minuuttia. Ilmeisesti harjoitustauko on ollut hieman liian pitkä, koska Ramo päätti jodlata autossa jo siinä vaiheessa, kun lähdin jälkeä tekemään. Yleensä Ramo tyytyy odottamaan tyynen rauhallisesti. Jäljelle lähtikin sitten ihan pikkuisen tohkeissaan oleva koira. Alun rauhoittuminen oli siinä ja tässä. Ramo kykeni rauhoittumaan ainoastaan painamalla itsensä aivan lituskaiseksi näreikköön.

Lähetin Ramon jäljelle lähes kohtisuoraan noin kolmesta metristä, koska se kävi niin kierroksilla, että olisi ollut aivan turha edes yrittää tehdä hallittua jana-harjoitusta. Jäljen ensimmäinen osuus mentiin tiukalla liinalla ja ajoittain jouduin himmaamaan vauhtia. Molemmat suoralla olleet kepit nousivat vauhdista huolimatta ja ne myös tuotiin vauhdilla minulle. Ensimmäiseltä kepiltä Ramo pääsi harmillisesti livahtamaan takaisin jäljelle, ennen rauhoittumista ja käskyä. Toisella kepillä olin paremmin hereillä ja jäljelle lähdettiin vasta lyhyen rauhoittumisen ja käskyn jälkeen. Ensimmäisen kulman Ramo meni noin pari metriä yli, kaarsi ulkokautta takaisin kulmaan ja nosti taas jäljen. Toisella suoralla jäljestysvauhti hieman hidastui, mutta edelleen mentiin hyvällä ohjastuntumalla. Noin suoran puolessa välissä ollut keppi nousi yllättäin hienosti, vaikka etukäteen uumoilin sen jäävän nostamatta. Keppi nimittäin tipahti jälkeä tehdessä vahingossa, kun kompuroin risukossa. Ramo kulki kepille tultaessa noin puoli metriä jäljen sivussa, mutta pomppasi risukasaan ja poimi epäröimättä risujen seasta oikean kepin. Tehtävää helpotti huomattavasti, että meidän jälkiesine oli se ainut kuiva ja hyvin jäljentekijän hajulla hajustettu keppi. Toinen kulma meni lähes täydellisesti, vain pieni noin puolen metrin ylitys, josta vauhdikkaalla sivuttaishypyllä jäljelle. Viimeinen suora oli terävää kulmaa lukuun ottamatta pelkkää jäljestämistä ja kyllähän perro nautiskelikin. Pari kertaa "nenän nollaus" ja häntä villisti vipattaen läpi risukkojen ja männyntaimien. Terävä kulma oli ehdottomasti harjoituksen parhaiten onnistunut kohta. Ramo tuli kulmaan vauhdilla, mutta matalalla nenällä, pysähtyi kulmaan ja kääntyi millin tarkasti äänekkäästi tuhisten. Vauhti ei hiipunut vielä loppusuorallakaan, mutta loppupalkasta Ramo malttoi nautiskella ilman turhaa kiirettä ja hössötystä. Jälkiharjoituksen jälkeen poikettiin vielä kotimatkalla metsälenkille. Ramo otti tarjotusta mahdollisuudesta kaiken irti ja kiihdytteli hiekakuopalla sellaista vauhtia, että aloin jo hetkittäin epäillä, josko se juoksee itsensä hengiltä. Ilta päätetään rauhoittuen ja lihaksia hieroen. Sohvalla taitaa olla tänä iltana tungosta ...

"Kun kaikki menee pieleen" - vuosi

Päätin antaa tälle vajaa parin kuukauden päästä päättyvälle vuodelle nimeksi "Kun kaikki menee pieleen" -vuosi ja odottaa tyynen rauhallisesti uutta parempaa vuotta alkavaksi. Kaiken pieleen meneminen alkoi huhtikuussa avopuolisoni äkillisellä kuolemalla. Kesä ja alkusyksy menivät jotenkin uutta elämäntilannetta ihmetellessä. Kaikenlaiset pienet vastoinkäymiset ja kommellukset siivittivät arkea, mutta ei niistä sen enempää. Hetkeen vaikutti siltä, että vihdoinkin on luvassa tavallisen tasaista ja ennalta ennustettavaa elämää, kunnes alkoi taas tapahtua. Ensimmäinen episodi oli vessan käsienpesualtaan totaalinen tukkeutuminen. Olihan minä tietenkin jo jokin aika sitten huomannut, että vesi poistuu altaasta aina vaan hitaammin ja hitaammin. Odotukseni siis palkittiin juhlavalla ja pitkäksi venyneellä puhdistusoperaatiolla, jonka yksityiskohtia en käy tässä selostamaan. Ramo ja Tahvo-kissa toimivat innokkaina apureina ja jälki oli sen mukaista. Ehti kulua muutama päivä, kun huomasin Ramo alkaneen rapsutella itseään tavallista enemmän. Rapsuttelu lisääntyi ja kutina tuntui olevan erityisen voimakasta aamuyöstä. Ennen aamuyön raaputussessiota Ramo tuli tietysti herättämään minut ja yhdessä ihmeteltiin moista kutinaa, hohhoijaa. Tutkin Ramon ihon suunnilleen sentti sentiltä ja lopulta löysin kaulan alueelta ja korvien takaa pieniä punottavia alueita sekä korvalehtien kärjistä ruskeaa "karstaa". Mielessäni heräsi epäilys mahdollisista ulkoloisista, mehän on käytännössä ravattu koko kesä ja syksy lähimetsissä. Paikallisen eläinlääkärin diagnoosi oli, että melkoisella varmuudella Ramolla on syyhypunkin Sarcoptes scabei var. canis aiheuttama kapi eli ei muuta kuin Strongholdia niskaan ja kotiin päästyä tervehdyspuhelu kaikille meidät lähiaikoina tavanneille koiraihmisille.

Samaan aikaan aloitin myös Ramon korvalehtien rikki menneen ihon puhdistamisen betadinella. Ensimmäinen puhdistuskerta oli sikäli mieleenpainuva, että keittiö näytti operaation jälkeen lähinnä taistelutantereelta. Veri- ja betadinetäpliä joka puolella. Maailma näyttää jännältä täplitettyjen silmälasien läpi. Operaation jälkeen Ramo katseli siivoustouhujani olohuoneen soffalta korvalehdet puhdistettuina, äänekkäästi puhisten; "senkin raakalainen, meinasit irrottaa multa korvat!" Ramon ja mun ensimmäistä betadine-taistoa viikset väristen seurannut Tahvo-kissa, päätyi kuin kohtalon oikusta myös itse "tohtori-hirmun" hoidettavaksi. Olin pannut merkille, että Ramo käy monta kertaa illassa nuuskimassa Tahvon tuuheita poskivilloja ja tulee sen jälkeen mun luokse tuijottamaan. Päätin ottaa asiasta selvää ja "perkasin" huolella Tahvon poskivillat, sillä seurauksella, että poskesta löytyi tulehtunut ja märkivä tappeluvamma. Puristin "mätämöhnät" pois ja eikun betadinea poskeen, jee! Myydäänköhän tuotetta joissakin isoissa perhepakkauksissa?

Viime perjantaina olin Ramon kanssa virallisissa lonkka-ja kyynärkuvauksissa. Strongholdin antamisesta oli ehtinyt kulua vajaa neljä päivää ja raapiminen oli yltynyt, joten luonnollisesti klinikkakäynnin yhteydessä käsiteltiin myös tätä aihetta. Ramon kuvanneen ja tutkineen eläinlääkärin mielipide oli, että noin kova kutina ja ihomuutokset ovat tyypillistä kapille, joten jatketaan oireenmukaisella hoidolla. Lisäksi aloitettiin raapimisesta rikkoutuneen ihon tulehdukseen antibioottihoito ja pesut Hexocil shampoolla. Kutinan yltyminen johtunee häätölääkityksen vaikutuksesta, kun ihoon kaivautuneet punkit kuolevat ja aiheuttavat allergian kaltaisen reaktion, I hope sou! Klinikalla Ramo päätti sentään olla vieraskorea tyytyen ihotutkimksen aikana vain tyynesti vippaamaan häntää. Tutkimuksen lopuksi tietysti vielä märkä pusu eläinlääkärille, fiksu kaveri! Olin henkisesti varautunut siihen, että Ramo kirkuu ja mulkoilee koko tutkimuksen ajan, mutta ei, yllättäin korvalehtiä saivat pidellä muutkin kuin minä. Huomautettakoon, että pääsimme korvalehtien puhdistuksesta yhteisymmärrykseen ensimmäisen hassun hauskan pisarailoittelun jälkeen. Lonkat ja kyynärät kuvanneen eläinlääkärin lausunto oli lonkista D/D ja kyynärät 0/0. Samassa yhteydessä kuvattiin selkärangan alue ja otettiin verinäytteet kilpirauhastesteihin. Selkärangan alueella ei ollut huomautettavaa tai poikkeavaa.

Eilen aloitin kotona taistelun syyhypunkkeja vastaan. Tietojeni mukaan punkit todennäköisesti kuolevat ilman isäntäeläintä päivässä tai parissa, mutta miksi ottaa riski, kun minun tuurilla uudet "kotieläimet" ovat kuitenkin sitkeitä yksilöitä. Nyt on siis pari päivää pesty ja pyykätty sekä kuumennettu muun muassa vuodevaatteita saunan lauteilla. Voi elämän kevät! Tänään illalla koin jonkinlaisen pieleen menemisen huipentuman, kun saunan lauteilla itseäni "korvennettuani" astuin ihanan viileän suihkun alle. Korviini kantautui omituinen pulputtava ääni. Leikkisästi ajattelin sen johtuvan liiasta siivoamisesta ja saunomisesta. Ei johtunut, pesuhuoneen lattiakaivo oli tukossa ja suihkuveteni pulppusi suihkutilan toisella puolella olevasta lattiakaivosta! Kirosin ääneen ja putkistoja aukoessani tirautin ikään kuin työn ilosta pienen itkun, eikä se iso parkukaan ihan kaukana ollut. Tällä kertaa voimakaksikko Ramo ja Tahvo tyytyivät katselemaan avauspuuhia pesuhuoneen ovelta. Että semmottis! Päätän raporttini tällä kertaa tähän ja isken kynteni pakastimessa lymyävään jäätelöpurkkiin. Mitäköhän seuraavaksi on luvassa? Hajoaakohan pakastin tai jääkaappi? Ai niin, harjoituskuulumiset. Jäljestyksessä ja agilityssä päästiin lokakuussa hieman eteenpäin. Ennustajanlahjoja ei tarvita sen ennustamiseen, että taas mennään ainakin agilityssa takapakkia, mutta eihän meillä ole kauheasti pakitettavaakaan. Kirjoittelen harjoituskuulumisista enemmän toisella kertaa.