Treenikuulumisia ja heleätä helluntaita

Blogin kirjoittajan laiskuudesta johtuen treenikuulumisten kirjoittaminen on viime viikkoina jäänyt kirjoittamisen aloittamisen suunnitteluun. Kalenteriin hätäisesti raapustettujen muistiinpanojen tulkitseminen jälkikäteen osoittautui yllättävän haastavaksi tehtäväksi, joten pitänee yrittää olla jatkossa hieman aktiivisempi blogin kirjoittaja. Treenien pääteemana on ollut agility ja sen lisäksi on tehty muutama jälkitreeni sekä tokoiltu satunnaisesti.

Agilityn osalta on keskitytty kontaktien ja pujottelun alkeisiin. Ohjaajalle vaikeita oli päättää, miten aloitan kontaktien opettamisen ja kriteerien asettaminen. Alun säheltämisen jälkeen sain kuin sainkin muodostettua itselleni käsityksen siitä, mitä teen, miksi teen, ja miten teen. Käytän apuna kosketusalustaa ja pääasiassa lelupalkkaa, koska se tuntuu toimivan Ramolle tässä kohdin parhaiten. Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että Ramolle alkaa hiljalleen hahmottua, mitä haluan sen puomin alastulolla tekevän. Lähipäivien aikana on tavoitteena tehdä vähintään yksi kontaktitreeni joka päivä, jotta saadaan toistojen kautta varmuutta suoritukseen. Pujottelussa ollaan niin ikään alkutekijöissä. Tämän viikon ohjatussa kontakti/pujottelutreenissä saavutettiin meille merkittävä edistysaskel keppien aloituksessa ja pujottelun tekniikassa. Ramo ei siis enää loikannut vauhdilla verkon yli, eikä kaahannut täysillä keppien päässä odottavan Nooran luokse ja pujotellut loikkapujottelua takaisin mun luokse. Pujottelutreeneissä keskitytään aloituksen hiomiseen (tässä vaiheessa vielä suoraan kepeille, ei kulmista) ja pujottelun tekniikkaan. Ratatreeneissä koettiin tällä viikolla meidän agility-harrastuksen huipentuma, kun tehtiin ensimmäinen kuuden hyppyesteen ja kahden putken sisältänyt rataharjoitus alusta loppuun virheettä! Tunne oli aivan mahtava, vaikka onnistumisen takana olikin enemmän hyvää tuuria kuin osaamista. Ramo sai erityistä kiitosta irtoamisesta, radan luvusta ja nopeudesta. Ohjaakin oli tuolla kertaa hereillä, ei jäänyt odottelemaan ja haaveilemaan, eikä ennen kaikkea huitonut sinne tänne. Realistina tiedän, että todennäköisesti jo seuraavassa ohjatussa treenissä palataan taas lähtöpisteeseen ja jäljellä on vain muisto tuosta onnistumisesta.

Jälkiharjoitukset ovat olleet opitun kertausta ja mukavaa yhdessäoloa. Erityistä huomiota on kiinnitetty lähinnä jäljen nostamiseen ja aloitukseen sekä esineiden ilmaisuun. Jälkiharjoitusten ohella ollaan tehty muutama esineen ilmaisuharjoitus. Valitsin lopulta ilmaisutavaksi jälkiesineen tuomisen ohjaajalle, koska arvelin sen sopivan Ramolle kaikkein parhaiten. Ramo ottaa halukkkaasti esineitä ja keppejä suuhunsa ja tuo ne mielellään näytille. Valitsin esineiden tuomisen myös siitä syystä, että Ramolle itse jäljestäminen on erityisen palkitsevaa, mistä syystä epäilen vapaamuotoisen jälkiesineen ilmaisemisen (seisomalla, istumalla tai makaamalla) ehkä vielä alkuvaiheessa aiheuttaman mielihyvän tunteen häviävän ajan kanssa jäljestämismotivaatiolle. Tulevissa harjoituksissa tullaan keskittymään edelleen jäljen nostamiseen, kulmatyöskentelyyn ja esineiden ilmaisemiseen.

Tokon suhteen ollaan tehty vähiten töitä, vaikka tiedän harjoitusten olevan enemmän kuin tarpeen. Pariin otteeseen ollaan käyty vesikoirien ALO-tokoryhmän yhteistreenissä ja juuri ennen Ytyn juoksujen alkua päästin tekemään kyläilyn lomassa yhteistreeni Eevan ja Ytyn kanssa. Eevalle taas kerran kiitos antoisasta keskustelusta niin agilityn kuin tokonkin tiimoilta, niin ja tarjoilusta! Tokon osalta pitää vaikkapa huomenna heleänä helluntaipäivänä tehdä tulevia viikkoja varten kunnolla mietitty treenisuunnitelma, ja kirjata se tänne blogiin.

Perro-pojan uudet kuviot

Mennyt viikko oli monessa suhteessa uuden opettelua. Ensinnäkin Ramo joutui sopeutumaan aikaisempaa hieman pidempiin päivittäisiin yksinoloaikoihin ja harjoitusrintamalla aloitettiin agilityn kontaktiesteiden ja pujottelun harjoittelu. Blogin kirjoittajaa huolestutti eniten, kuinka perro-poika suhtautuu pidempiin yksioloaikoihin. Viikon jälkeen näyttäisi siltä, että huoleni oli ylimitoitettu. Ramo on ainakin toistaiseksi sopeutunut muuttuneisiin olosuhteisiin tyynesti ja ilmeisesti käyttänyt yksinoloajan pääsääntöisesti lepäilyyn. Iltapäivisin kotiin palattuani olen saanut nauttia lambada-esityksistä (perro kulkee peppu villisti keikkuen pallo suussa ympäri kotia). Pitää joskus muistaa soittaa kyseinen kappale taustamusiikkina tuolle keiku-peppulle.

Agility-harjoituksissa törmättiin irtoamisongelmaan, joten irtoaminen on ollut vähien omatoimisten harjoitusten teemana. Ohjatussa harjoituksessa aloitettiin ratapätkällä, jossa oli lähetys hyppyesteelle, takaakierrolla toiselle hyppyesteelle ja valssaten putkeen, jossa vauhdin himmaus ja ulos tiukalla käännöksellä takaisin tulosuuntaan. Ramo oli esteillä aikaisempaa huomattavasti enemmän kiinni minussa. Putkeen se irtosi hieman paremmin ja käännös putkesta ulos tullessa oli todella tiukka. Toisessa harjoitteessa oli lähetys hyppyesteelle, josta suoraan putkeen, vauhdin himmaus ja ulos tullessa tiukka käännös, jonka jälkeen täysillä kahdelle hyppyesteelle. Irtoamisongelma tuli esille myös tässä. Ramo lähti putkesta vauhdilla ensimmäiselle hyppyesteelle, mutta hidasti selvästi heti esteen jälkeen. Lentävällä vinkulelulla saatiin sentään pari kohtalaista toistoa aikaan ja suorituksessa oli sellaista Ramolle tyypillistä nyt mennään, eikä meinata -meininkiä.

Kuten alussa totesin, menneellä viikolla aloitettiin myös kontaktiesteiden ja pujottelun harjoittelu, tai oikeammin niiden suorittamiseen tähtäävien asioiden opettelu. Ensimmäisellä harjoituskerralla lähinnä pohdiskelimme, miten lähteä kontakteja ja pujottelua Ramolle opettamaan. Kontaktien osalta valinnat ovat helpompia, mutta pujottelun osalta on avoimia kysymyksiä. Kontaktien opettelussa hyödynnän kosketusalustaa, koska sitä ollaan jo harjoiteltu omatoimisesti. Harjoituksessa kokeilin ensimmäisen kerran yhdistettynä lelupalkkaan ja se vaikutti hyvältä tavalta. Selvää on, että haastetta tulee riittämään ja monta asiaa pitää vielä itse tarkkaan miettiä.

Perjantai-iltana matkattiin Turkuun vesikoirien ALOtoko-harjoitukseen. Paikalla oli meidän lisäksemme neljä muuta alokasluokan liikkeitä opettelevaa koirakkoa. Ryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa, joten suurin osa ajasta meni koirakkokohtaisten tilannekatsausten tekemiseen, minkä yhteydessä tarkistettiin myös luoksepäästävyys. Ramo teki luoksepäästävyyden osalta nappisuorituksen, vaikka häntä vipattikin niin villisti, että "tuomarilla" oli naurussa pitelemistä. Odotin syliin kiipeävää ja pussavaa oravaa :) Ryhmäliikkeenä tehtiin paikallamakuu. Ajattelin ensi suorittaa liikkeen kokeenomaisesti, mutta arvelin sen olevan kuitenkin harjoitusten vähyys ja olosuhteet huomioiden liian iso haaste. Päätin tehdä täyden ajan, mutta lyhensin etäisyyttä ja lisäksi kävin kerran palkkaamassa. Ramo pysyi koko liikkeen ajan tiiviisti maassa, vaikka vierellä ollutta koiraa käytiin palkkaamassa, mutta vaihtoi lonkkaa muutamaan otteeseen. Läheisestä koirapuistosta kuuluva äänekäs haukunta sai katseen hetkeksi harhautumaan, mutta asento pysyi muutoin rauhallisena. Omatoimisesti treenattiin seuruuta, jäävistä liikkeistä seisomista ja istumista sekä tehtiin luoksetuloja lyhyeltä matkalta. Seuruuta harjoittelin hieman virettä nostaen ja saatiin aikaiseksi muutama oikeasti seuruulta näyttävä pätkä. Jäävissä liikkeissä seisominen sujui tällä kertaa istumista paremmin. Istumiseen pitää jollain konstilla saada huomattavasti lisää nopeutta. Luoksetulon loppuasennon suhteen on tapahtunut edistymistä, mutta jos yhdistän loppuasennon hiukankin pitempään matkaa, tuloksena on naurava, vino orava, heh!

Agi-vääntöä ja etsintää

Keskiviikkona palattiin reilu viikon harjoitustaon jälkeen agilityn pariin. Lämmittelyn jälkeen tein ikään kuin virittelynä muutamia omatoimisia kontakti- ja kosketusalustaharjoituksia. Ramo keskittyi hienosti, vaikka odotti selvästi lupaa päästä radalle. Päästiin heti ensimmäisessä rataharjoituksessa vääntämään oikein kunnolla. Lähetys putken kautta hyppyesteelle, välistävedolla toiselle hyppyesteelle, takaakierto hyppyesteelle, josta valssaten viimeiselle hyppyesteelle. Tein toistot ilman putkea lähettäen Ramon suoraan ensimmäiselle hyppyesteelle. Viiden toiston sarjaan saatiin jollain ihmeen kaupalla neljä onnistunutta suoritusta. Ohjaajalla oli kahdessa toistossa "palikat" niin hukassa, niin hukassa, mutta Ramo luki huitomiseni lomassa rataa todella hienosti. En voinut olla kysymättä itseltäni, kumpi tässä oikein vei kumpaa?

Toisessa harjoituksessa irroteltiin ja reviteltiin täyteen vauhtiin. Lähetys hyppyesteelle, josta vauhdilla kaarto suoraan putkeen, josta täyttä vauhtia eteenpäin toiseen suoraan putkeen ja täysillä hyppyesteelle. Lähetin Ramon hyppyesteelle, niin takaa kuin uskalsin, kaarto putkeen ja täysillä eteenpäin, käskytykset putkeen ja hyppy. Kahdessa ensimmäisessä toistossa Ramo sukelsi ensimmäisestä putkesta rinnalleni. Tuo saattoi johtua siitä, että olin huomaamattani hidastanut hetkeksi omaa vauhtiani, minkä seurauksena myös rintamasuuntani muuttui aavistuksen suorasta linjasta. Homma toimi, kun tykitin täysillä suoraa linjaa eteenpäin, enkä jäänyt putkien väliin "kurkkimaan" perro-pojan ampaisua ulos ensimmäisestä putkesta. Taas kerran hölmö veto minulta, koska tasa tarkkaan tiedän, että kyllä se sieltä ulos tulee ja vauhdilla!

Lauantaina meidän oli tarkoitus toteuttaa toisen koirakon kanssa ennakkoon tarkkaan ja huolella suunniteltu jälkiharjoitus. Kävin tekemässä molemmilla koirille jäljet kangasmaastoon ja palasin kotiin. Palasimme "harjoitusalueelle" reilu tunnin kuluttua täynnä treeni-intoa, joka kuitenkin vaihtui melko nopeasti hämmästykseen. Molemmat jäljet oli käyty sotkemassa (viety osa merkeistä ja siirretty merkkejä sekä jälkiesineinä olleita makupalarasioita). Inhottavinta oli se, että jäljen sotkemista ei havainnut millään tavalla jäljen alusta eli lähtömerkit ja sitä seuraavat merkit olivat niin kuin olin ne laittanut. Maasto oli paikoitellen hyvinkin sammaleista kangasmaastoa ja sammaleisimmissa paikoissa oli havittavissa melko tuoreita jalanjälkiä, joten emme oikein osanneet keksiä muuta selitystä kuin, että jollakulla on ilmeisesti ollut kova tekemisen puute ja pula pyykkipojista! Hetken tuumailun ja tauon jälkeen päätin päästää Ramon (ilman jälkivaljaita) etsimään alueelta vielä kadoksissa olevat jälkiesineet (namipalarasiat). Alueelle uudestaan saavuttuamme, annoin Ramon haistella yhtä löytämäämme rasiaa, jonka jälkeen pyysin Ramoa etsimään namin. Perro-poika ei tarvinnut toista kehoitusta, se lähti häntä viuhtoen kiertämään aluetta. Seurasin Ramon liikkumista etäältä, mutta samalla itse koko ajan alueella liikkuen. Otin omasta mielestäni ehkä vähän turhankin riskin, mutta toisaalta olin innoissani Ramon järjestelmällisestä ja itsenäisestä työskentelystä. Hetken etsinnän jälkeen Ramo pysähtyi ja otti tiiviin kontaktin, kysyin onko nami siellä ja pyysin tuomaan namin minulle. Innokas hännän vipatus ja perro-poika ryntäsi namirasia suussa luokseni. Että se on taitava tuossa nenän käytössä! Teimme saman toisella harjoitusalueella. Tempun viisautta voi tietysti miettiä, koska se ei varsinaisesti tähdännyt mihinkään. Ramo sai toki käyttää nenäänsä ja tuli palkituksi esineen löytymisestä. Lisäksi sain vahvistuksen erääseen Ramoon liittämästäni ominaisuudesta, nimittäin sen työkoiramaisuudesta. Treenikaverina olleen tyttökoiran kutsu keppileikkiin sai odottaa tasan tarkkaan niin kauan, kunnes hommat oli hoidettu.