Mejä-kokeessa riistajälkiä nuuskimas ja muuta tarinaa

Otetaan ennen riistan ruokintapaikalle suuntautuneen kevätretkemme selostusta toisenlainen huumoripläjäys. Kuvassa näette varsinaiset tottelevaisuusliikkeiden virtuoosit. Blogissa on tainnut tulla julkaistua aikaisemminkin päättömiä kuvia, mutta tässä kuvaajan tarkoituksena oli ihan oikeasti kuvata Ramon "säpäkkä" asento ja ilme. No, ei ohjaajakaan kyllä mitenkään ryhdikkäältä näytä.

"Onks mun ihan pakko olla ton vieressä? Kattokaa se on kasvanu, huosunlahkeet on käyny lyhkäsiks."

Sitten siihen meidän keväiseen patikkaretkeen. Kävin Ramon kanssa tänään Mejä-kokeessa. Jos koesuorituksen tunnelmat haluaisi kiteyttää yhteen lauseeseen, niin se voisi olla esimerkiksi seuraava: "Kuano maas ku meet, niin kyllä sieltä jotaki saat kiinni." Tuloksena avoimen luokan pyöreä nolla. Ramon jälki kulki suhteellisen helppokulkuisessa riistarikkaassa kangasmaastossa. Avomerkatun osuuden jälkeen Ramo aloitti vauhdikkaan ilmavainuisen jäljen päällä aaltoilevan jälkityön. Ensimmäisen osuuden puolivälissä se lähti laajalle tarkistuskierrokselle, josta palasi itsenäisesti jäljelle. Ennen ensimmäistä kulmaa Ramo lähti taas riistajälkien tarkistuskierrokselle, josta palasi jäljelle vasta kehoituksesta. Toista osuutta edettiin reippaasti puoliväliin, kun taas riistajäljet veivät Ramoa. Nyt mentiinkin vauhdilla ja päädyttiin läheiselle riistan syöttöpaikalle. Tuossa kohtaa hihnan toinen pää (se, joka liikkui kahdella jalalla) mietti kokeen keskeyttämistä, mutta päätin, että periksi ei anneta, otetaan sitten vaikka vielä se kolmaskin hukka. Kovin pitkään minun ei tarvinnutkaan odotella, kun Ramo paineli taas erittäin määrätietoisesti riistan jäljille. Kun totesin homman joka tapauksessa menneen harjoitteluksi, estin Ramon riistajäljellä etenemisen ja, koska uskoin sen oikeasti tietävän mitä olemme tekemässä, muistutin tehtävästä hieman topakammin. Jarrutin Ramon menoa entisestään ja kolmannen osuuden Ramo jäljesti hienosti maavainulla suoraan sorkalle. Tuosta jäi hyvä mieli ja mikä parasta, pääsin kiittämään Ramoa hyvästä työstä jäljen lopussa. Tuomari totesi koeselostuksessa noiden meidän huimien seikkalujen selostuksen jälkeen jotekin tähän tapaan, että "Koira osoitti osaavansa jäljestää, runsaat riistajäljet veivät tänään voiton verijäljestä." Mielestäni juuri oikein todettu. Itselleni jäi sellainen olo, että Ramo tiesi alusta asti tehtävän, mutta valitsi keinojäljen sijaan riistajäljen. Jonkun verran olen jo ehtinyt analysoida, että miksi, mutta jääköön se nyt tarinoimatta. Ennen koetta tehdyt harjoitusjäljet sujuivat Ramolta koejälkeä huomattavasti paremmin, koetta edeltäneessä harjoituksessa se tosin lähti tuoreelle riistan jäljelle. Harjoituksessa pysäytin etenemisen ja palautin Ramon eleettömästi jäljelle. Ramon kokeen riistan jäljillä "seikkailu" ei siten tullut mietenkään yllätyksenä. Todennäköisesti kokeillaan kesän aikana muutama harjoitusjälki riistan kulkualueilla ja katsotaan sen jälkeen, riittääkö vielä intoa yrittää kokeisiin. Harjoittelukaverimme Sari ja Ami ottivat ensimmäisestä Mejä-kokeestaan hienon tuloksen AVO 2, lämpimät onnittelut heille vielä tälläkin foorumilla.

Muuta tarinaa blogin kirjoitustauon aikana tapahtuneista jutuista. Agilityn osalta ollaan oltu pienryhmän harjoituksissa, jotka muutoin päättyvät muistaakseni kesäkuun 10 päivänä pidettäviin kilpailun mukaisiin harjoituksiin. Ryhmän rataharjoitukset ovat menneet kohdallamme vaihtelevasti, joskus jokin kohta on vaan ollut meille tosi vaikea ja joskus taas ei. Meidän todellisessa "murheenkryynissä "eli aloituksissa ollaan onnistuttu, eikä varastamisia ole tapahtunut. Vesikoirien "testosteroni-ryhmän" omatoimiharjoituksissa ei ole juurikaan tehty rataa, vaan kontaktien ja pujottelun lisäksi tahittu erilaisia yksittäisiä ohjauskuvioita ja irtoamisharjoituksia. Tämänkin kokoonpanon osalta harjoitukset ovat katkolla, mutta toiveena on, että sataisiin jatkoa, ja ehkä jopa joku meitä "koutsaamaankin".

Tottiskuvioitakin on tullut tahittua niin omatoimisesti kuin asiantuntevassa opastuksessakin. Tahimisen tulokset ... hmmm ... totuutta on syytä katsoa syvälle silmiin ja todeta tammikuussa asetetut tavoitteet turhan optimistisesti asetetuiksi. Tokon osaltahan asetin tavoitteeksi uskaltautua alokasluokan kokeeseen. Hih, nyt kyllä hymyilyttää oma optimistisuuteni. Olinkohan tammikuussa ihan terve? No, samaa humoristista linjaa edustaa eräs toinen tavoite, nimittäin BH-kokeen hyväksytysti suorittaminen.

Tavoitteiden saavuttaminen tarkoittaa tietenkin työn tekemistä niiden eteen. Jotain on toki tullut tehtyäkin, mutta eri asia on, että onko tekemisen tapa ollut oikea ja onko sitä ollut riittävästi? Todennäköisesti oikea vastaus molempiin kysymyksiin on, notta ei ole. Jos jompaa kumpaa yrittäisi parantaa tai muuttaa, niin tekemisen tavan muuttaminen olisi ehkä todennäköisempi vaihtoehto, koska työt haittaavat harrastuksia eli aikaa ei oikein ole mistään lisää otettavaksi. Eikä elämä yksiin tavoitteisiin kaadu, opettaa ehkä taas vaan hitusen rautaista realismia. Pääasia on, että meillä molemmilla, niin minulla kuin koirallakin riittää intoa ja halua tehdä ja touhuta yhdessä. Sitä paitsi toi mun oma "mutruhuuli" on todellinen "humoristi" ja sen kanssa on kiva säheltää kaikenlaista.