Perjantaina oli vuorossa vesikoiraryhmän harjoitukset, jossa teemana tokon kokeenomaiset suoritukset. Harjoitus oli samalla, ainakin tällä erää, ryhmän viimeinen yhteinen hallivuoro. Harjoitus aloitettiin ryhmäliikkeellä (paikallaan makuu). Menin Ramon kanssa mukaan, vaikka emme ole paikallaan makuuta ryhmässä pitkään aikaan päässeetkään harjoittelemaan. Kesto 2 minuuttia ja muutamaa viereiselle agilitykentälle tehtyä vilkuilua lukuun ottamatta ok suoritus. Kokeenomaisena liikkeenä tehtiin ensin vapaana seuraaminen (käännökset oikeaan ja vasempaan sekä täyskäännös) Sannan käskyttäessä ja naksuttaessa. Huomioita seuraamisesta; Ramo jäi välillä hieman taakse, ei edistänyt, eikä poikittanut, vasemmalle käännyttäessä takapään hallinnassa parannettavaa. Oma liikkuminen reippaammaksi, turhat hidastukset pois ja käännökset paremmiksi (hartialinja). Toisena kokeenomaisena liikkeenä tehtiin luoksetulo. Vauhti on kohdallaan, mutta eteentulo vaatii vielä työstämistä, vaikka "orava-asennosta" onkin päästy "laitan tassut sun kenkille -asentoon". Lisäksi tarvitaan malttia edessä olemiseen, muutaman sekunnin rauhoittuminen, ennen sivulle käskyä. Duracell on nimittäin alkanut loikata edestä sivulle, kun on omasta mielestään siinä jo "ikuisuuden" mitään tekemättä "tanittanut". Edellä mainitujen suoritusten lisäksi saatiin nauttia ryhmäharjoitusten muistakin eduista eli päästiin testaamaan luoksepäästävyyttä. Ramolla se tarkoittaa malttia olla loikkaamatta "tuomarihenkilön" syliin. Istuminen oli ihan tasan ylikurssisuoritus, mutta neljä tassua maassa -suoritus saatiin namiavusteisesti joten kuten aikaiseksi, ehkä pitäisi tuotakin asiaa harjoitella. Muilta osin käytettiin harjoitusaika lähinnä ihan vaan olemiseen ja leikkimiseen.
Tänään päästiin harjoittelemaan Sarin ja Amin kanssa. Molemmilla koirilla teemana paikallaan makuu häiriön alla ja seuraaminen. Paikalla makuu onnistui Ramolta tällä kertaa loistavasti, elekieli vaikutti välillä jopa siltä, että "äijä" ihan oikeasti ottaa rennosti ja vähät välittää ympärillä hääräävästä koirakosta, ei sentään heittänyt kyljelleen maate. Seuraamisessa Sarin mukaan paikka ok, mutta minulla liikkuminen ajoittain turhan hidasta. Kontakti Ramolta seuraamisessa välillä tipahti, mutta korjasi ilman huomautusta ja taisin onnistua siitä suht heti palkkaamaankin. Harjoitusten loppuun pallohulluttelua sekä vapaata ulkoilua ja lumisukelluksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti