torstai 27. elokuuta 2009

Agilitya salamoinnin ja jyrinän keskellä

Keskiviikon agility-harjoituksissa oli "tunnelmaa" kerrakseen. Taivas välkkyi salamoista, joita säesti kumea jyrinä. Ramoa ei salamointi ja jyrinä tuntunut mitenkään haittaavaan tai ihmetyttävän, mutta ohjaajan eli minut salamointi oli jähmettää autoon. Tenavana odotin lähestyvää ukonilmaa innoissani, mutta aikuisena tuo innokas odotus on vaihtunut ukkospelkoon (seraunofobia). Onneksi en ole onnistunut tartuttamaan pelkoani Ramoon.

Harjoitusratamme muodostui tällä kertaa neljästä hyppyesteestä ja putkesta. Esteiden lähellä olevista "haamuesteistä" johtuen ohjaajalle oli tarjolla ihan riittävästi haasteita. Ramo tuli esteille tapansa mukaan lujaa ja jouduin olemaan todella tarkkana ohjauksen ja rintamasuunnan kanssa. Looginen ja selkeä ohjaus on vielä jotenkin saavutettavissa mielikuvaharjoituksessa, mutta annas olla kun "pakettiin" lisätään kiitävä perro. Harjoituksen 6:sta toistosta 2 olivat sellaisia, että menoa voisi ehkä varovaisesti kutsua agilityksi. Rataharjoituksen lisäksi opeteltiin omatoimisesti pentupuomilla alasmenokontaktia. Tein 3:n toiston sarjoja 3. Nyt osaan vihdoinkin kertoa Ramolle, mitä siltä haluan ja palkata oikeasta tekemisestä. Noiden tärkeiden palikoiden osuttua kohdalleen, Ramonkin keskittyi paremmin tekemiseen. Alasmenot markkerille olivat vauhdikkaita ja pysähdykset säpäköitä. Vapautin lähes saman tein, koska vapautuskäsky ei ole Ramolle vielä selkeä ja pidempi odotus tuottaisi taatusti "varaslähdön", mitä taas en halua.

Tänään torstaina tehtiin ensin kankaalla vauhtilenkki ja sen jälkeen treenailtiin seuraamista, jäävistä liikkeistä istumista ja luoksetuloa pesäpallokentällä. Olen huomannut, että Ramo kanssa on hyvä tehdä ennen harjoittelua kunnon lenkki. Kun suurin innokkuus ja energia on purettu lenkille, niin kierrokset ovat alempana ja saan palkattua Ramon haluamastani suorituksesta helpommin. Luoksetuloa emme olleet tehneet pitkään aikaan varmaan viittä askelta pitemmältä etäisyydeltä. Nyt kokelin 30 askelta ja olin iloisesti yllättynyt, kun Ramo kovasta vauhdista huolimatta ei törmännyt, eikä myöskään kiivennyt. Olisikohan orava-asento sittenkin mahdollista muuttaa harjoittelulla tyylikkääksi eteen istumiseksi? No, vaikka olinkin tässä kohtaa jotenkin ylen optimistinen, en totta tosiaan riemuitse ennen kuin luoksetulon loppuasento toimii varmasti ja vähän pitemmältäkin matkalta.

Ei kommentteja: