Keskiviikkona palattiin reilu viikon harjoitustaon jälkeen agilityn pariin. Lämmittelyn jälkeen tein ikään kuin virittelynä muutamia omatoimisia kontakti- ja kosketusalustaharjoituksia. Ramo keskittyi hienosti, vaikka odotti selvästi lupaa päästä radalle. Päästiin heti ensimmäisessä rataharjoituksessa vääntämään oikein kunnolla. Lähetys putken kautta hyppyesteelle, välistävedolla toiselle hyppyesteelle, takaakierto hyppyesteelle, josta valssaten viimeiselle hyppyesteelle. Tein toistot ilman putkea lähettäen Ramon suoraan ensimmäiselle hyppyesteelle. Viiden toiston sarjaan saatiin jollain ihmeen kaupalla neljä onnistunutta suoritusta. Ohjaajalla oli kahdessa toistossa "palikat" niin hukassa, niin hukassa, mutta Ramo luki huitomiseni lomassa rataa todella hienosti. En voinut olla kysymättä itseltäni, kumpi tässä oikein vei kumpaa?
Toisessa harjoituksessa irroteltiin ja reviteltiin täyteen vauhtiin. Lähetys hyppyesteelle, josta vauhdilla kaarto suoraan putkeen, josta täyttä vauhtia eteenpäin toiseen suoraan putkeen ja täysillä hyppyesteelle. Lähetin Ramon hyppyesteelle, niin takaa kuin uskalsin, kaarto putkeen ja täysillä eteenpäin, käskytykset putkeen ja hyppy. Kahdessa ensimmäisessä toistossa Ramo sukelsi ensimmäisestä putkesta rinnalleni. Tuo saattoi johtua siitä, että olin huomaamattani hidastanut hetkeksi omaa vauhtiani, minkä seurauksena myös rintamasuuntani muuttui aavistuksen suorasta linjasta. Homma toimi, kun tykitin täysillä suoraa linjaa eteenpäin, enkä jäänyt putkien väliin "kurkkimaan" perro-pojan ampaisua ulos ensimmäisestä putkesta. Taas kerran hölmö veto minulta, koska tasa tarkkaan tiedän, että kyllä se sieltä ulos tulee ja vauhdilla!
Lauantaina meidän oli tarkoitus toteuttaa toisen koirakon kanssa ennakkoon tarkkaan ja huolella suunniteltu jälkiharjoitus. Kävin tekemässä molemmilla koirille jäljet kangasmaastoon ja palasin kotiin. Palasimme "harjoitusalueelle" reilu tunnin kuluttua täynnä treeni-intoa, joka kuitenkin vaihtui melko nopeasti hämmästykseen. Molemmat jäljet oli käyty sotkemassa (viety osa merkeistä ja siirretty merkkejä sekä jälkiesineinä olleita makupalarasioita). Inhottavinta oli se, että jäljen sotkemista ei havainnut millään tavalla jäljen alusta eli lähtömerkit ja sitä seuraavat merkit olivat niin kuin olin ne laittanut. Maasto oli paikoitellen hyvinkin sammaleista kangasmaastoa ja sammaleisimmissa paikoissa oli havittavissa melko tuoreita jalanjälkiä, joten emme oikein osanneet keksiä muuta selitystä kuin, että jollakulla on ilmeisesti ollut kova tekemisen puute ja pula pyykkipojista! Hetken tuumailun ja tauon jälkeen päätin päästää Ramon (ilman jälkivaljaita) etsimään alueelta vielä kadoksissa olevat jälkiesineet (namipalarasiat). Alueelle uudestaan saavuttuamme, annoin Ramon haistella yhtä löytämäämme rasiaa, jonka jälkeen pyysin Ramoa etsimään namin. Perro-poika ei tarvinnut toista kehoitusta, se lähti häntä viuhtoen kiertämään aluetta. Seurasin Ramon liikkumista etäältä, mutta samalla itse koko ajan alueella liikkuen. Otin omasta mielestäni ehkä vähän turhankin riskin, mutta toisaalta olin innoissani Ramon järjestelmällisestä ja itsenäisestä työskentelystä. Hetken etsinnän jälkeen Ramo pysähtyi ja otti tiiviin kontaktin, kysyin onko nami siellä ja pyysin tuomaan namin minulle. Innokas hännän vipatus ja perro-poika ryntäsi namirasia suussa luokseni. Että se on taitava tuossa nenän käytössä! Teimme saman toisella harjoitusalueella. Tempun viisautta voi tietysti miettiä, koska se ei varsinaisesti tähdännyt mihinkään. Ramo sai toki käyttää nenäänsä ja tuli palkituksi esineen löytymisestä. Lisäksi sain vahvistuksen erääseen Ramoon liittämästäni ominaisuudesta, nimittäin sen työkoiramaisuudesta. Treenikaverina olleen tyttökoiran kutsu keppileikkiin sai odottaa tasan tarkkaan niin kauan, kunnes hommat oli hoidettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti