Mennyt viikko oli monessa suhteessa uuden opettelua. Ensinnäkin Ramo joutui sopeutumaan aikaisempaa hieman pidempiin päivittäisiin yksinoloaikoihin ja harjoitusrintamalla aloitettiin agilityn kontaktiesteiden ja pujottelun harjoittelu. Blogin kirjoittajaa huolestutti eniten, kuinka perro-poika suhtautuu pidempiin yksioloaikoihin. Viikon jälkeen näyttäisi siltä, että huoleni oli ylimitoitettu. Ramo on ainakin toistaiseksi sopeutunut muuttuneisiin olosuhteisiin tyynesti ja ilmeisesti käyttänyt yksinoloajan pääsääntöisesti lepäilyyn. Iltapäivisin kotiin palattuani olen saanut nauttia lambada-esityksistä (perro kulkee peppu villisti keikkuen pallo suussa ympäri kotia). Pitää joskus muistaa soittaa kyseinen kappale taustamusiikkina tuolle keiku-peppulle.
Agility-harjoituksissa törmättiin irtoamisongelmaan, joten irtoaminen on ollut vähien omatoimisten harjoitusten teemana. Ohjatussa harjoituksessa aloitettiin ratapätkällä, jossa oli lähetys hyppyesteelle, takaakierrolla toiselle hyppyesteelle ja valssaten putkeen, jossa vauhdin himmaus ja ulos tiukalla käännöksellä takaisin tulosuuntaan. Ramo oli esteillä aikaisempaa huomattavasti enemmän kiinni minussa. Putkeen se irtosi hieman paremmin ja käännös putkesta ulos tullessa oli todella tiukka. Toisessa harjoitteessa oli lähetys hyppyesteelle, josta suoraan putkeen, vauhdin himmaus ja ulos tullessa tiukka käännös, jonka jälkeen täysillä kahdelle hyppyesteelle. Irtoamisongelma tuli esille myös tässä. Ramo lähti putkesta vauhdilla ensimmäiselle hyppyesteelle, mutta hidasti selvästi heti esteen jälkeen. Lentävällä vinkulelulla saatiin sentään pari kohtalaista toistoa aikaan ja suorituksessa oli sellaista Ramolle tyypillistä nyt mennään, eikä meinata -meininkiä.
Kuten alussa totesin, menneellä viikolla aloitettiin myös kontaktiesteiden ja pujottelun harjoittelu, tai oikeammin niiden suorittamiseen tähtäävien asioiden opettelu. Ensimmäisellä harjoituskerralla lähinnä pohdiskelimme, miten lähteä kontakteja ja pujottelua Ramolle opettamaan. Kontaktien osalta valinnat ovat helpompia, mutta pujottelun osalta on avoimia kysymyksiä. Kontaktien opettelussa hyödynnän kosketusalustaa, koska sitä ollaan jo harjoiteltu omatoimisesti. Harjoituksessa kokeilin ensimmäisen kerran yhdistettynä lelupalkkaan ja se vaikutti hyvältä tavalta. Selvää on, että haastetta tulee riittämään ja monta asiaa pitää vielä itse tarkkaan miettiä.
Perjantai-iltana matkattiin Turkuun vesikoirien ALOtoko-harjoitukseen. Paikalla oli meidän lisäksemme neljä muuta alokasluokan liikkeitä opettelevaa koirakkoa. Ryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa, joten suurin osa ajasta meni koirakkokohtaisten tilannekatsausten tekemiseen, minkä yhteydessä tarkistettiin myös luoksepäästävyys. Ramo teki luoksepäästävyyden osalta nappisuorituksen, vaikka häntä vipattikin niin villisti, että "tuomarilla" oli naurussa pitelemistä. Odotin syliin kiipeävää ja pussavaa oravaa :) Ryhmäliikkeenä tehtiin paikallamakuu. Ajattelin ensi suorittaa liikkeen kokeenomaisesti, mutta arvelin sen olevan kuitenkin harjoitusten vähyys ja olosuhteet huomioiden liian iso haaste. Päätin tehdä täyden ajan, mutta lyhensin etäisyyttä ja lisäksi kävin kerran palkkaamassa. Ramo pysyi koko liikkeen ajan tiiviisti maassa, vaikka vierellä ollutta koiraa käytiin palkkaamassa, mutta vaihtoi lonkkaa muutamaan otteeseen. Läheisestä koirapuistosta kuuluva äänekäs haukunta sai katseen hetkeksi harhautumaan, mutta asento pysyi muutoin rauhallisena. Omatoimisesti treenattiin seuruuta, jäävistä liikkeistä seisomista ja istumista sekä tehtiin luoksetuloja lyhyeltä matkalta. Seuruuta harjoittelin hieman virettä nostaen ja saatiin aikaiseksi muutama oikeasti seuruulta näyttävä pätkä. Jäävissä liikkeissä seisominen sujui tällä kertaa istumista paremmin. Istumiseen pitää jollain konstilla saada huomattavasti lisää nopeutta. Luoksetulon loppuasennon suhteen on tapahtunut edistymistä, mutta jos yhdistän loppuasennon hiukankin pitempään matkaa, tuloksena on naurava, vino orava, heh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti