Paluu menneeseen eli muistoja pentuajalta

Aloitan blogin kirjoittamisen kertomalla valittuja paloja espanjanvesikoira Ramon pentuajasta. Ramo, viralliselta nimeltään Tulimaan Omar, syntyi Merimaskussa Tulimaan kennelissä aurinkoisena maanantaina 18.2.2008 ja muutti uuteen kotiinsa Oripäähän huhtikuussa 2008. Pieni perropentu sai kutsunimensä tavallaan puolivahingossa, kun espanjan kielen sanakirjaa selaillessani osuin sattumalta sanan ramo kohdalle. Omar eli toisinpäin Ramo. Siinä se oli.

Ramon ensimmäinen päivä uudessa kodissa on jäänyt pysyvästi mieleeni. Todennäköisesti se oli Ramostakin jännittävä, sillä se tapasi silloin ensimmäisen kerran nykyisen idolinsa, Tahvo-kissan. Tahvo oli tottunut elämään perropojan kanssa, mutta Ramo kohtasi kissaeläimen ensimmäistä kertaa. Tahvo otti ensitapaamisen rauhallisesti ja tyytyi katselemaan uutta tulokasta pienen matkan päästä. Utelias perropoika lähestyi ensin Tahvoa selvästi innoissaan häntä iloisesti pystyssä, mutta sitten totuus paljastui ... tuo karvaturkki ei olekaan saman rodun edustaja, iik! Nopeasti lähimmän tuolin alle ja katseesta saattoi lukea hämmästyneen kysymyksen; mikäs tuo sitten oikein on? Ramon ja Tahvon yhteiselo ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Ramo käytti helposti ääntään ja Tahvosta taas haukkuva sekä piippaava koiranpentu oli kerta kaikkiaan kamala. Parin kuukauden totuttelun jälkeen Tahvo kuitenkin rentoutui ja yhteinen sävel löytyi. Tahvo opetti pienelle perropojalle, kuinka aamulla venytellään jäsenet vetreiksi. Ensin etu- ja takajalat yhteen "nippuun" ja selkä kunnon kaarelle ja venyy ... Voin taata, että noiden kahden "aamujumppaa" katsellessa tuli hyvälle mielelle. Nykyisin Ramolla ja Tahvolla on omat omituiset "nyrkkeilyleikkinsä" ja Ramo toimii Tahvon henkilökohtaisena "ovikellona".

Uusiin asioihin, tilanteisiin ja ääniin Ramo suhtautui pienenä yleensä tyynesti ja pelottomasti. Ramo ensimmäiset kuukaudet uudessa kodissa sujuivat lähinna toisiimme tutustuessa ja uuden kodin sääntöjä opetellessa. Yksin jäämistä ja yksin olemista Ramon kanssa harjoiteltiin aivan pienestä lähtien, koska halusin, että Ramo oppii sietämään myös sitä, että ei pääse aina mukaani. Kiitos Ramon kasvattajalle, Sinille, aiheeseen liittyvistä keskusteluista, joiden perusteella ymmärsin heti alusta asti paneutua asiaan huolellisesti. Ilman harjoittelua olisi edessä melko varmasti ollut ongelmia. Ramo on pennusta asti ollut sillä tavalla minun koirani, että se on kulkenut perässäni joka paikkaan, minne vaan on päässyt. Keväällä 2008 kävin Ramon kanssa pentukurssin, jonka tärkeintä antia oli ehdottomasti muiden pentujen näkeminen ja erilaisten arjessa tarpeellisten taitojen opettelu ryhmässä. Pentukurssia lukuun ottamatta Ramon ensimmäiseen kuuteen elinkuukauteen kuului pääasissa ulkoilua ja muuta mukavaa puuhastelua. Metsäretkillä sorakuopat, isot kivet, kaatuneet puut ja vesilätäköt olivat, ja ovat edelleen, ehdottomia suosikkeja.

Erilaisiin harrastuksiin tutustuminen aloitettiin loppukesällä 2008. Ensimmäiseksi tutustuimme jäljestyksen saloihin. Oppia haettiin Heinosen Lauran vetämältä henkilöjäljen alkeiskurssilta ja jäätiin heti koukkuun, kiitos hyvän ja motivoivan opetuksen. Jäljetyksen harjoittelua jatkettiin omatoimisesti koko syksy. Jäljestyksen harjoittelu olisi ollut yksinäistä puuhaa, ellemme olisi saaneet harjoituskavereiksi Annukkaa ja suursnautseri Nappia. Henkilöjäljen ohella kokeiltiin muutaman kerran myös verijälkeä. Itselleni oli hienoinen yllätys, että vaikka Ramo on erittäin vilkas koira, niin siitä huolimatta se jäljestää melko rauhallisesti ja keskittyneesti. Verijäljellä Ramon eteneminen oli hieman hitaampaa kuin henkilöjäljellä, mutta ei kuitenkaan epävarmaa tai innotonta. Jäljestyskauden ehdottomia kohokohtia olivat ne muutamat kerrat, kun pääsin ajamaan piilomerkattua jälkeä. Oli hienoa seurata koiran innokasta ja silti tarkkaa työskentelyä ja saada varmistus sille, että koira todellakin toimii, enkä vain kuvittele sen toimivan (ts. ohjaa sitä omilla liikkeilläni ja eleilläni). Jäljestysharjoitukset ovat nyt olosuhteiden pakosta tauolla, mutta niitä jatketaan taas myöhemmin keväällä.

Tottelevaisuusliikkeisiin tähtäävät harjoitukset aloitettiin kesällä 2008. Marraskuussa pääsimme mukaan Hilskan Kaisan ohjaamaan tokoryhmään. Samoihin aikoihin otettiin myös ensimmäiset hapuilevat askeleet agilityn saralla. Molemmissa lajeissa tuleekin olemaan meille haastetta kerrakseen. Edistyminen ei ole ollut kummassakaan päätä huimaavaa, mikä taas johtuu paljolti ohjaajan eli minun kokemattomuudesta ja osaamattomuudesta. Ramo on koira, joka haluaa tehdä töitä ja tekee kaiken vauhdilla. Kokematon ohjaaja ja nopea koira eivät ehkä ole se paras mahdollinen yhdistelmä. Touhu näyttää välillä siltä, kuin ikänsä Ladalla körötellyt kuski olisi hypännyt Ferrarin puikkoihin. Jokainen voi kuvitella, kuinka siinä käy ... lapasestahan se lähtee ...