Vihdoinkin saan aikaiseksi kirjoittaa heinäkuun lopun Mejä-kokeesta, jonne pääsimme jonkun koepaikan alunperin saaneen koirakon peruuttaessa osallistumisensa. Koepaikan saaminen ei ole ylipäätään mitenkään varmaa, koska tulijoita kokeisiin on käsitykseni mukaan yleensä poikkeuksetta enemmän kuin mitä järjestäjät voivat mukaan ottaa.
Kokeen järjesti Salon Seudun Noutajat ry ja koepaikkana oli Salon Muurla. Kokeen keskuspaikkana toimi paikallisen metsästysyhdistyksen maja. Puitteet olivat hienot, mutta helteinen ilma teki niin jälkientekotalkoista kuin itse kokeestakin ihan vakavasti otettavan urheilusuorituksen. Koepäivä valkeni yön ukkosen ja sateen jäljiltä kostean kuumana, joten myös koirilla oli odotettavissa rankka työrupeama. Otin autoon mukaan muun muassa vettä tavanomaista huomattavasti enemmän, jotta saisin tarvittaessa kasteltua vaikka koko koiran. Laukauksensietotesti sujui odotetusti ja kaikki meidän tuomariryhmän koirakot pääsivät maastoon.
Ramolle arvonnassa tullut jälki kulki suhteellisen korkealla harjumaastossa. Jäljen ensimmäinen osuus oli nuorta mäntymetsää, josta tultiin hakkuuaukean reunaan. Siitä noustiin kallioisen alueen läpi suhteellisen helppokulkuiseen mäntymetsäiseen harjumaastoon. Jäljen toinen ja kolmas osuus kulkivat kokonaan harjumaastossa. Kaato oli sijoitettu loivaan ylämäkeen. Jäljelle lähtö ja valmistelevat toimenpiteet sujuivat totuttujen rutiinien mukaisesti. Käytin koko avomerkatun matkan ohjaukseen ja yritin sillä tavalla viestittää Ramolle, että sen tehtävänä on jäljestää tarkasti, eikä kaahottaa itsevarmana tuhatta ja sataa eteenpäin. Ohjauksen alussa sain Ramolta tutun "mulkaisun", jonka tulkitsen tarkoittavan jotain sen suuntaista, että mitä siinä jarrutat, kyllä minä tiedän kuinka tämä homma hoidetaan. Ohjaus ja vauhdin säätäminen tuottivat kuitenkin toivomani tuloksen eli kirsu painui lähemmäs maata ja koira keskittyi enemmän jälkeen. Hakkuuaukeaa lähestyttäessä Ramon jäljestysvauhti ja nenän käyttö olivat mielestäni juuri sellaiset kuin halusin niiden olevan, kävelyvauhtia matalalla nenällä. Heti aukealle tultaessa edettiin vähän matkaa heinikkoisessa maastossa, jossa Ramon häntä alkoi heilua puolelta toiselle kiivaammin ja jäljestys muuttui aaltoilevammaksi. Seuraavaksi kaarrettiin suhteellisen jyrkästi oikealle ja hännän liike voimistui entisestään ... arvasin, että kohta pyöritään. Tällä kertaa ei menty ruokintapaikalle tai muihin mielenkiintoisiin kohteisiin, mutta sen verran pyörittiin, että jälki aivan ilmiselvästi hukkui, vaikka "vispilä" ihan tosissaan yrittikin sille palata. Uusi alku ja johan lähti "pelittämään". Edettiin tarkasti ja tehtiin vain yksi tarkistuspisto. Ramon kulmatyöskentelyyn olin erityisen tyytyväinen. Se merkkasi kummatkin kulmat kunnolla (toisen vähän turhankin huolellisesti) ja selvitti suunnat pienillä tarkistuksilla. Kaatona oli hieman tuoksahtava hirven sorkka! Sinne edettiin lievään vastatuuleen reippaasti ilmavainulla. Sorkalle päästyään Ramo pysähtyi nuuhkimaan sitä jännittyneen uteliaana, mutta oli siitä huolimatta sen oloinen, että "tul sää mamma ottamaan toi, se on iso ja haisee".
Virallisen arvostelun tulos oli 38 pistettä ja AVO 2. Tuomarina toimineen Juhani Heikniemen koeselostus oli seuraava: "Ramolle osoitetaan alku ja ohjataan jäljelle. Ramo käyttää enimmäkseen maavainua, mutta varsinkin viimeisellä suoralla osittaiseen vastatuuleen myös ilmavainua. Jäljestys on melko jälkitarkkaa jäljen päällä tai sen läheisyydessä loivaa aaltoilua. Ensimmäisellä suoralla ilmeisesti riista aiheuttaa runsasta rengastavaa hakua, jopa paluujäljelle ja lopulta vie hukkaan asti. Toisella suoralla vain yksi tarkistuspisto pois jäljeltä. Kulmat selvitetään pienillä suunnan tarkistuslenkeillä ja merkataan nuuhkien, toinen jopa hieman maistellaan. Kaadon osoittaa pysähtyen nuuhkimaan. Suhtautuu hieman varautuneesti. Jälkiparin työ hyvää ja äänetöntä." Heh, toi "äänetöntä" pisti jotenkin hymyilyttämään, tai siis kyllähän hyvän jälkityön pitää sitä ollakin, eikä me paljon "puheltu", me vaan mulkoiltiin. Ramolta hieno suoritus ja loistava parannus edelliseen peuranruokintapaikalle suuntautuneeseen kevätretkeen verrattuna. Tässä oli jo ihan oikeaa jäljestyksen tuntua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti