sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Loppukesän ja alkusyksyn parhaat ja pahimmat palat

Sunnuntaina 26.9. seikkailtiin Säkylänharjun ja Virttaankankaan maisemissa alkusyksyn aurinkoisesta säästä nauttien. Neljän tunnin ulkoiluun sisältyi reippaan kävelyn lisäksi juoksua ja mäkitreeniä. Kävellen ja juosten taitettua matkaa kertyi 12 kilometriä. Ramolla kilometrimäärä lienee huomattavasti suurempi, koska sillä riitti virtaa kiihdytellä niin hiekkakuopalla kuin maastossakin.

Ramo 25.7.2010
Kuvaaja Merle Holmberg

Sunnuntain ulkoilu oli hyväksi vastapainoksi edellisen päivän autossa ja luentosalissa istumiselle. Kävin Espoossa Espanjanvesikoirien rotupalaverissa kuuntelemassa Opaskoirakoulun johtajan, Riitta Liimataisen mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää esitystä koiran luonteesta ja sen testaamisesta sekä luonnetyöryhmän toiminnasta. Esityksen jälkeen matka jatkui vielä Mäntsälän kautta kotiin, joten päivälle kertyi ihan kiitettävästi pituutta. Ramo oli tietysti mukana, koska periaatteenani on, että viikonloppuisin koira kulkee mukanani, jos vaan suinkin mahdollista. Hienosti tuo malttoi makoilla jaloissa ja kuunnella Liimataisen esitystä. Ilme taisi olla vähän samanlainen, kuin tuossa alla olevassa kesällä otetussa kuvassa.


Ramo 25.7.2010
Kuvaaja Merle Holmberg

Keskiviikkona 22.9. käytin Ramon eläinlääkärissä kontrollissa. Kontrollikäynnillä tarkistettiin, että tassuissa ollut hiivatulehdus on poissa. Nizoral-pesut näyttivät tehonneen, koska hiivaa ei enää löytynyt. Tassujen hiiva todettiin 25.8. käynnin yhteydessä, jolloin varsinaisena käynnin syynä oli paikallisen eläinlääkärin 18.8. toteama kynsivallin tulehdus, joka ei antibioottilääkityksestä ja muista hoitotoimenpiteistä huolimatta osoittanut parantumisen merkkejä. Käynnistä paikallisella eläinlääkärillä tuli yllättävien käänteiden johdosta varsin kummallinen kokemus. Eläinlääkärille mentiin reippaasti kävellen, mutta pois tultiin hitaasti huojuen, kun nopealiikkeinen lääkäri ehti tuikata rauhoittavan Ramo takalistoon enempiä kyselemättä. Syynä ilmeisesti koiran tuima ilme ja tuijotus, kun lääkäri otti tassun käsiinsä. Ymmärrän toki, että koiran rauhoittaminen voinee joskus olla tarpeen koiran itsesäkin vuoksi, jos se on kovin paniikissa, mutta tässä tapauksessa niin ei ollut. Myönnän, että suhtaudun rauhoitteiden käyttöön jotenkin vainoharhaisesti, mistä syystä olisinkin ehdottanut vaikkapa kuonokopan laittamista, jos mahdollinen hampaiden käyttö oli päällimmäisenä huolena. Tassun jatkohoidot sujuivat onneksi ilman mitään tuollaisia meikäläisen hermoille käyviä tapahtumia, eikä potilaskaan tuijotellut tai jäykistellyt rauhallista, mutta varmaotteista lääkäriä, vaan keskittyi lääkärin korvan tutkimiseen ja pussailuun tassututkimuksen ajan.

Kynsivallin tulehdus ja siihen annettu lääkitys estivät osallistumisen Auran Nuuskut ry:n 21.-22.8 järjestämään Mejä-kokeeseen ja antidoping-karenssin johdosta myös 28.8. päivälle suunniteltu luonnetesti jouduttiin jättämään väliin.


Ramo 18.8. ell käynnin jälkeisenä päivänä "päivähoidossa" valvonnassa, jotta ei nuole karvatontona ja rikkinäistä kynsivallin ihoa.


Ennen kynsivallin tulehtumista ja myös sen jälkeen ollaan harjoiteltu pääasiassa toko-liikkeitä ja henkilöjälkeä. Tokoilun osalta ei ole erityistä mainittavaa. Sen sijaan henkilöjäljen osalta jälkitarkkuus ja kulmatyöskentely ovat parantuneet aikaisempaan verrattuna. Esineiden ilmaisu on tällä hetkellä jäljestyksen heikoin kohta. Yritän työstää sitä ennen talvitaukoa paremmaksi. Ramolle pitäisi jollain keinoa löytää jäljellä olevien esineiden osalta sellainen "nosta keppi ja tuo se nopeasti - vähänkö on hianoo" juttu, mutta se tulee vaatimaan mielikuvitusta, koska jäljestäminen nyt vaan on sen mielestä jotain todella palkitsevaa. Syyskuun alussa aloitin uudestaan esineruudun harjoittelun. Nyt ruudussa on toistaiseksi vain yksi esine ja panostetaan harjoittelussa vauhdikkaaseen esineen palautukseen.

Agilityn osalta elokuu ja syyskuun kolme ensimmäistä viikkoa olivat erinäisistä syistä johtuen lähes totaalitaukoa. Tiistaina 22.9. päästiin vihdoinkin mukaan syyskuun alussa alkaneisiin pienryhmän harjoituksiin. Tauko oli tehnyt Ramolle hyvää, mutta minulle ei. No, epäonnistumisista oppii ja pienikin parannus seuraavalla kerralla tuntuu aivan varmasti hienolta saavutukselta.

Loppukesän parhaimpiin hetkiin kuuluivat ehdottomasti lomapäivät, joissa yhdistyi sopivasti joutenolo ja kavereiden tapaaminen. Tuossa yksi kuva, jota katsoessa tulen hyvälle mielellä. Ramo vieraili vanhemman herrasmiehen "Sir Vilin" luona ja yllätyksekseni se käyttäytyi erittäin kunnioittavasti tuon hienon ja iloisen herrasmiehen seurassa.

Sir Vili ja Ramo elokuussa 2010

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hiukan tämä Ramo on suloinen : )

meillä on 8kk ikäinen perro tyttö Jade
t. paulomo.suntuubi.com