Vihdoinkin ... tänään ajettiin "villahousun" kevään ensimmäinen jälki. Tein harjoitusjäljen kangasmaastoon ja annoin sen vanheta tunnin verran. Jäljen kokonaispituus oli noin 170 metriä ja siinä oli kaksi 90 kulmaa. Lähetin Ramon jäljelle takatuuleen noin kolmen metrin päästä. Ramo nostin jäljen varman oloisesti, mutta hienoista yli-innokkuutta työskentelyssä oli havaittavissa. Jäljesti ensimmäisen suoran aavistuksen jäljen sivussa, mutta niin odotinkin, koska tuuli kävi sivusta. Nenä pysyi koko ajan matalalla, vaikka vauhti oli aika lujaa. Ensimmäisen vasemmalle kääntyvän 90 kulman Ramo ajoi noin kolme metriä yli ja kaarsi oikealta takaisin kulmaa, josta nosti taas jäljen. Kulman jälkeinen suora mentiin takatuuleen, joten siinä paineltiin paikotellen jäljen päällä. Toisen vasemmalle kääntyvän 90 kulman ajoi aavistuksen (noin metrin) yli. Nenä ylös ja sai jäljen vasemmalta puoleltaan. Kulman jälkeen jälki jatkui sivutuuleen, joten suora mentiin taas aavistuksen jäljen sivussa. Loppupalkkana olleen herkkurasian innokas jäljestäjä kaiveli esille vähän turhankin innokkaasti asenteella "It's mine! My treasure!". Sain risut ja sammaleet silmilleni, ennen kuin ehdin ihastelemaan löytynyttä aarreetta. No, rasia annettiin kuitenkin käteeni avattavaksi, sisällön sai löytäjä pitää. Jälkiharjoitus palauttii taas mieleen, miten hyvälle tuulelle voi tulla katsellessa koiran innokasta työskentelyä ja puolelta toiselle vippaavaa häntää. Tunnelmaan voisi kuvata erästä lastenlaulua mukaellen; sitten se tuhisi ja puhisi: tsuku tsuku tsuku tsuku, lähdetään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti