Otsikko tuli mieleeni, kun seurasin Ramon kanssa lauantai-iltapäivällä lähietäisyydeltä erään "rallitoivon" edesottamuksia. Ennen "yleisöerikoiskokeen" kuvausta muutama sana kaupunkivisiitistämme. Ajoin Ramon kanssa lähimmän pikkukaupungin keskustaan, jossa jalkauduttiin siinä toivossa, että saadaan harjoitella helppoja tottelevaisuussuorituksia häiriöisessä ympäristössä. Alun hienoisen tohkeissaan olon jälkeen Ramo malttoi kohtalaisen hyvin keskittyä ohituksissa tai ylipäätään kulkea kontaktia pitäen. Vastaan tulevat ihmiset ohitettiin tilanteen haastavuudesta riippuen joko tiiviissä kontaktissa tai ilman kontaktia. Pienten lasten ohittaminen niitä huomioimatta on Ramolle paljon vaikeampaa kuin aikuisten ihmisten ohittaminen. Ramon näkövinkkelistä ilmeisesti jokainen vaahtosammuttimen mittainen on potentiaalinen leikkikaveri ja näin talviaikaan näiden pikkuihmisten nenän seutuvilta löytyy usein erittäin maukkaita pusukohteita, lurps. Koirien ohitustilanteita tuli vastaan harmillisen vähän, mutta yksi sitäkin haastavampi. Eräs vastaan tullut koira aloitti heti meidät havaittuaan valtavan mekkalan, joka muuttui kuristuspannan kiristyksessä henkitorven korinaksi ja pihinäksi. Otin Ramon varmuudeksi viereen lyhyeen hihnaan, koska aurattu kävelytie on yllättävä kapea. Etenin iloisen reippaasti palkaten Ramoa kontaktista. Hihnassaan tempovan ja korisevan lajitoverin ohitus onnistui ilokseni Ramolta ilman ääntelyä tai hihnan kiristymistä. Kontakti ei tosin pysynyt koko ohituksen ajan, mutta pääsiasia, että Ramo ei yrittänyt loikata hieromaan tuttavuutta korisijan kanssa.
Kaupungista ajoin erään lähikunnan taajamaan, koska siellä on vielä "vanhanaikainen" huoltoasema, josta saa halutessaan palvelua. Ajoimme siis huoltoasemalle, jätin auton pesuun ja suuntasin Ramon kanssa lähellä olevalle kaupan parkki- ja torialueelle. Alue on kohtalaisen suuri ja runsaslumisen talven ansiosta osoittain suht korkeiden aurausvallien reunustama, joten ajattelin sen olevan hyvä paikka nopealle toko-harjoittelulle. Paikka olikin tarkoitukseeni sopiva, ei turhan haastavia häiriötekijöitä ja lumivallit reunustivat juuri sopivasti kävely- ja ajotien puoleista reunaa. Tein alkuun namipalkalla hihnassa ja vapaana seuraamista. Nyt Ramolla oli sopiva vire, mutta seuraaminen oli ajoittain aivan liian väljää ja kontakti tipahti käännöksissä. Seuruun jälkeen "leikittiin" perusasentoa. Liikuin suhteellisen nopeassa temmossa eteen, taakse ja sivuttaissuuntiin palkaten Ramoa nopeasta perusasentoon tulosta. Leikkimme aikana lähes tyhjälle parkki- ja torialueella kaasutti kaksi henkilöautoa. Jatkoin kuitenkin harjoitusta, koska autot parkkeerasivat meistä katsottuna alueen toiseen reunaan ja Ramo ei kiinnittänyt niihin huomiota. Todennäköisesti perropojan mielessä välkkyi jo taskussani oleva wuppa-lelu, joka aivan varmasti vedettäisiin kohta esiin. Kesken leikkimme tajusin, että toinen autoista kiihdytti meitä kohti, vaikka sen kuljettajan oli taatusti täytynyt havaita sekä minut että koira. Auton kuljettajana toimineen "Teuvon" tarkoituksena lienee ollut pyörittää autoa alueen keskellä paikallaan ympyrää, mutta puoliympyrä siitä tuli, vaikka kaverilla kädet kävi kuin ämpärin pesijällä. Auton perä liukui muutaman metrin päästä meistä ja renkaista pöllähti "lumisumu" silmille. Onneksi Ramo pysyi vieressäni ja tyytyi vain nopeasti vilkaisemaan ohi pölähtävää autoa. Laitoin Ramon hihnaan, mutta jäin kuitenkin niille sijoilleni tuijottamaan ratin takana istuvaa järjen jättiläistä. Kaveri ilmeisesti suivaantui, kun en hurrannut ja taputtanut hänen ajotaidoilleen, koska lähti uuteen yhtä loistokkaaseen suoritukseen. No, seisoin murphyn lakia uhmaten paikoillani ja Ramo häntä tanassa vieressäni. Ramon olemus oli kuin pohjalaisella isäntämiehellä "Kyllä me siitä lähretään, notta nää on mun maita". Takin taskun kaivelu ja puhelimen esille ottaminen saivat ilmeisesti rallitoivon huolestumaan, koska auto kyyhdytti pois paikalta. Sain muistoksi pari valokuvaa, joista toisessa näkyy yllättävän hyvin kuljettajan naamataulu ja toisessa auton perävalojen kanssa kilpaa loistaa mitä puhtain rekisterikilpi.
Jatkoin auton lähdettyä vielä hetken "tule nopeasti perusasentoon -leikkiä". Ehkä olisi pitänyt uskoa kerrasta, nimittäin hetken päästä kuulin kävelytieltä täti-ihmisen selittävän kovaan ääneen ilmeisesti lastenlapsilleen, että katsokaa lapset tuolla on hauskan näköinen koira. Maagisen taikasanan "koira" kajahdettua eetteriin, nousi lumivallin takaa salamana kolme pientä iloista pipopäätä, kuin yhdestä suusta huutaen "koira". Ramo onnistui tekemään "ylikurssisuorituksen" ja pysyi kuin pysyikin vieressäni. Harjoittelu ja leikkiminen loppuivat kuitenkin siihen, koska en halunnut kokeilla minkälaisia tosielämän haasteita tuolla pikkukylän taajamalla vielä olisi meille tarjottavanaan. Lasten kanssa matkaa tehnyt täti kuului valistavan nuorempaa sukupolvea, päivittelemällä erittäin kuuluvaan ääneen, miten kaikki teiden varret ovat täynnä koiran kakkaa ja pissaa, yäk. Vaistomaisesti varmistin, että minulla on vielä taskussa kakkapusseja, jos sattuu Ramolla hätä yllättämään matkalla huoltoasemalle. Kyllä maallakin näemmä riittää tavalliselle koiraharrastajalle kummasti haasteita.
3 kommenttia:
Hyvä kun hoksasit tuon kännykkäkameran kaivaa esille. Kai ilmoitit/tat moisesta tulevaisuuden toivosta virkavallalle?
Muakin kyllä ärsyttää noi tädin mainitsemat kakkakasat varsinkin jalkakäytävillä. Pissakirjoitukset lehdissä mua lähinnä huvittaa. Tovi sitten oli Aamusetissä (ehkä) kirjoitus, jossa toivottiin, että koiranomistajat voisivat olla EDES sen verran huomaavaisempia, että pissattaisivat koiriaan muutamien kymmenien metrien päässä kulkuväyliltä.. hihi.. mitenköhän tämä sitten käytännössä onnistuu?
Hurja kokemus kyllä tuo teidän parkkipaikkaseikkailu! Onneksi teille ei käynyt kuinkaan.
Ramon ohitustreenit kuulostavat NIIN samalta, kuin Vesperin vastaavat! Eipähän ainakaan näillä perroilla ole ongelmia lapsien kanssa, jollei sitten yli-innokkuutta lasketa. ;)
Miten muuten tuota perusasentoon tuloa leikitään?
Kaduille ja kävelyteille jääneiden kakkakikkareiden suhteen olen minäkin tuon ohi kävelleen tädin kanssa samaa mieltä. Kikkareiden raaputtelu uraisten talvikenkien tai tennareidein pohjasta ei ole ihan niitä kaikkein kivoimpia juttuja, vaikka koirista pitäisikin. Sitä paitsi, ei niiden kokkareiden kerääminen nyt niin tavattoman vaikeaa mielestäni ole. Pissan kerääminen onkin sitten jo hieman haastavampi juttu!
Marialle; aloitan perusasentoon leikin pyytämällä koiran pesuasentoon ja sen jälkeen liikun joko sivuittaisuunnassa, koiran eteen tai taakse ja odotan, että se tulee vauhdikkaasti ja iloisesti uudestaan perusasentoon, ilman käskyä. Tavoitteena on, että perusasentoon tuleminen olisi koirasta tosi kiva ja kannattava juttu. Palkkaan vauhdikkaasta perusasentoon tulosta namilla. Muutaman toiston jälkeen vapautus lelulle. Aloitin leikkimisen ja myös perusasennossa olon keston kasvattamisen, kun huomasin, että olen hyvää vauhtia saamassa tässäkin asiassa "itseohjautuvan" perron eli perusasentoon tullaan ja siitä lähdetään vähän miten sattuu. Ihan oma vika, en ollut vahvistanut kestoa, enkä vapaustusta, enkä tehnyt jutusta muutoinkaan mitenkään hassun hauskaa Ramon näkökulmasta. Nyt on tarkoitus korjata tilannetta leikin avulla ja olla kuluttamatta käskyä loppuun.
Lähetä kommentti