lauantai 14. maaliskuuta 2009

Rautakangen niellyt ohjaaja ja orava

Ennen kuin menen rautakangen nielleeseen ohjaajaan ja oravaan, muutama sana agility-harjoituksista. Agilityn omatoimisissa harjoituksissa on kerrattu tähän mennessä opittuja ohjaustekniikoita ja lähtökäskyn odottamista. Tämän viikon ohjatun agilityharjoituksen teemana oli poispäin käännös. Aluksi harjoiteltiin poispäin kääntymisen tekniikkaa. Teimme poispäin kääntymisiä molempiin suuntiin. Ne toimivat muutaman toiston jälkeen hienosti. Olin muutoinkin tyytyväinen Ramon keskittymiseen ja tekemiseen, vaikka tuo selvästi odotti lupaa päästä radalla odottaville hyppyesteille ja putkeen.

Kaksi ensimmäistä poispäin kääntymisen harjoitetta tehtiin kahdella hyppyesteellä. Kolmas harjoite putkella ja kahdella hyppyesteellä. Saimme kaikissa harjoitteissa onnistuneita toistoja enemmän kuin epäonnistuneita eli osaamistasoomme nähden hyvin sujuneet harjoitukset. Kolmannessa harjoitteessa (lähetys putkeen, putkelta hyppyesteelle, poispäin käännös toiselle hyppyesteelle) Ramo luki erityisen tarkasti ohjaustani ja suoritus oli sen johdosta juuri niin hyvä kuin ohjaukseni oli looginen ja rauhallinen. Jostain syystä kiirehdin ja hätäilin aivan turhaan muutamissa poispäin käännöksissä, vaikka tässä kohdin ei todellakaan olisi ollut mitään tarvetta moiseen hoppuiluun. Noora muistuttikin minua taas kerran ohjauksen loogisuuden tärkeydestä Ramon kanssa. Harjoitteiden tauoilla tehtiin kaksi kestoltaan noin puolen minuutin paikalla makuuta välipalkkauksella ja lyhyellä etäisyydellä. Molemmat onnistuneita suorituksia. Muutoin keskityimme tauoilla rauhoittumisen harjoitteluun. Olin tyytyväinen, että Ramo malttoi makoilla vieressäni rentona edes muutaman minuutin ajan. Radalla oltiin edelleen tarkkoina ääntelyn ja esteille tai putkeen irtomisen suhteen. Ramolta on jo jonkin aikaa kielletty kaikenlainen omatoiminen esteille tai putkeen singahtelu ja kovaääninen riekkuminen. Ainakin toistaiseksi olemme saavuttaneet yhteisymmärryksen asiasta ja kierroksilla käyvä perro-poika malttaa käskystä odottaa hiljaa, kun toistojen välillä kuuntelen Nooran kommentteja. Nyt olemme alkaneet vaatia myös lähtökäskyn odottamista ääntelemättä ts. lupa lähteä tulee vasta, kun suu pysyy kiinni. Työtä tehdessä saa sitten kailottaa sielunsa kyllyydestä, jos siltä tuntuu ja mielellään Ramo ääntään käyttääkin :)

Sitten siihen rautakangen nielleeseen ohjaajaan ja oravaan. Mahdetaankohan jossain päin Suomea järjestää tulevan kesänä jonkinlaisia jäykkänä kävelyn mestaruuskisoja? Huomasin nimittäin eilisissä toko-harjoituksissa olevani tässä todella lahjakas. Ramo puolestaan tähtää johonkin talent-kisaan esittämällä erästä jyrsijöiden lahkoon kuuluvaa eläintä. Luoksetuloliikkeen lopussa Rumpsukka muistutti aikoinaan erään pankin tunnuksen tyyliteltyä orava-hahmoa.

Toko-harjoitukset tehtiin kokeenomaisesti, mutta kuitenkin kunkin koirakon yksilöllisen suunnitelman ja tason mukaan. Myös välipalkkauksen käyttö oli sallittua. Harmikseni myöhästyimme ryhmäliikkeistä, joten luoksepäästävyys ja paikallamakuu osuudet jäivät meiltä suorittamatta. Tein omatoimisesti kaksi paikalla makuun harjoitetta omaa suoritusvuoroa odotellessa. Molemmat olivat kestoltaan lyhyitä ja toisessa jätin Ramon ainoastaan kuuden askeleen päähän. Ramo oli kummassakin harjoitteessa hieman "täpönä", mutta pysyi kuitenkin makuulla perusasento-käskyyn saakka. Harjoitussuunnitelmamme sekä Kaisan kommentteja ja arvosanat suorituksistamme.

Kokeenomaisesti 13.3.2009 tehdyn toko-harjoituksen suunnitelma ja suorituksen arviointi

Luoksepäästävyys. Tuomari toimii kokeenomaisesti, mutta suoritamme liikkeen välipalkkauksin.

Paikalla makaaminen. Suoritamme kokeenomaisesti, mutta kestoltaan lyhyempänä. Jättö enintään yhdeksi minuutiksi, minkä jälkeen paluu koiran luokse. Välipalkkauksia rauhallisesta paikallaan makaamisesta siihen asti kunnes aika tulee täyteen. Jos pysyy koko ajan rauhallisesti maukuulla perusasentoon käskyyn saakka, niin perusasenosta vapaksen jälkeen kunnon vetoleikki-palkka.
Ryhmäliikeet jäivät meiltä suorittamatta, joten ei kommetteja niistä.

Seuraaminen taluttimessa ja seuraaminen vapaana. Suoritamme molemmat liikkeet harjoituksena ei kokeenomaisesti, koska seuruu ei ole lähelläkään alokasluokassa vaadittavalla tasolla. Harjoituksissa teemme lyhyitä seuruupätkiä välipalkkauksin sekä suunnanmuutokset ja täyskäännöksen liikkeenohjaajan käskyttäessä.
  • Oma arvio: Seuruu oli ehkä noin sekunnin ajan alokasluokassa vaadittavalla tasolla, mutta en odottanutkaan sen sitä olevan. Harjoituksen välipalkattu seuraaminen oli liian väljää tai poikittaista. Lisäki katsekontakti ja keskittyminen herpaantuivat vapaana seuraamisessa kolme kertaa totaalisesti. Kaisan kommentit ja arvosana olivat omasta mielestäni näistä liikkeistä aivan liian hyvät suoritukseemme nähden. Tarkoitus lienee hänellä ollutkin lähinnä kannustaa meitä tai minua jatkamaan harjoittelua.
  • Kaisan kommentit ja arvosanat: Hyvä! Harjoitusta vaan lisää ja suunnanmuutokset varmoiksi ohjaajalle. Arvosanat: taluttimessa 9 ja vapaana 8.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Suoritetaan kokeenomaisesti, mutta koesuoritusta huomattavasti lyhyemmällä seuraamisella (seuraamisessa välipalkkaus) ja palkkauksella perusasennon jälkeen.
  • Oma arvio: Seuraamisesta en viitsi sanoa mitään, mutta maahanmeno oli nopea ja jäi rauhallisesti katsomaan, kun meikäläinen töpötteli rautakanki-kävelyä matka riittää käskyyn ja takaisin. Palkkasin perusasennon jälkeen, ennen kuin purskahdimme Kaisan kanssa nauramaan todella omintakeista liikehdintääni.
  • Kaisan kommentit ja arvosana: Nopean reagointi maahan-käskyyn. Seuraamisasennon vinoudesta johtuen makuuasento vinoon. Pysyi rauhallisesti paikallaan. Arvosana 9.

Luoksetulo. Suoritamme kokeenomaisesti, mutta koesuoritusta huomattavasti lyhyemmällä välimatkalla (enintään 10 askelta) ja palkkauksella eteen istumisesta.
  • Oma arvio: Perusasentoon jääminen oli ok. Luoksetulo nopea, kuten odotinkin. Eteen istuminen hieman vino ja kiipesi, mutta kuitenkin vireeseen nähden kohtalainen suoritus, eikä törmännyt kovasta vauhdista huolimatta.
  • Kaisan kommentit: Jäi hyvin paikalleen. Hyvä ja nopea luoksetulo. Edessä hiukan vino orava :)

Seisominen seuraamisen yhteydessä. Suoritamme kokeenomaisesti, mutta koesuoritusta huomattavasti lyhyemmällä seuraamisella (seuraamisessa välipalkkaus) ja palkkauksella perusasennon jälkeen.
  • Oma arvio: Seuraamisesta en viitsi tässäkään kohtaa sanoa yhtikäs mitään. Seisominenkin onnistui vasta toisella yrittämällä. Ramo pysähtyi kyllä stå-käskyn jälkeen nopeasti, mutta meni istumaan. Palasin takaisin ja jatkoimme seuruuta muutaman askeleen, jonka jälkeen jäi stå-käskystä seisomaan. Odotti rauhallisesti paluutani. Epäonnistuminen johtui omasta mielestäni osittain tuossa meidän vaiheessa olevassa seuraamisesta. Olemme tehneet lyhyitä seuruupätkiä perusasennosta perusasentoon, joten ...
  • Kaisan kommentti: Toinen yritys hyvä!

Estehyppy. Suoritamme hypyn kokeenomaisesti, mutta käskytys seisomaan jäämisen ei kokeenomaisesti harjoituksena. Käytetään namipalkkaa alustalla esteen takana varmistamassa pysähtyminen ja palkkaan esteen yli, jos pysyy esteen takana seisomassa.

  • Oma arvio: Ramo ehti tarkkaavaisuudestani huolimatta käydä ennen liikkeen suorittamista kerran hyppäämässä esteen omatoimisesti. Jotain tällaista osasin koko ajan odottaa. Tarkoitus oli olla hereillä ja estää moinen sooloilu, mutta myöhästyin. Harjoituksessa Ramo otti hyvin perusasennon ja hyppy esteen yli oli hyvä. Jäi vahingossa esteen taakse seisomaan, josta palkkasin.
  • Kaisan kommentit ja arvosana: Hyppy hyvä, mutta ohjaaja tarkkana käsien kanssa. Ohjaajan oikea käsi teki aivan turhaan pienen eteenpäin suuntaavan liikeen, jota Ramo ei tosin edes huomioinut. Arvosana 9. Seisomista lisää.

Kokonaisvaikutelma. Tavoitteena on saada säilytettyä koko harjoituksen ajan Ramolla hyvä vire ja kontakti sekä itselläni keskittynyt tekeminen ja iloinen mieli. Jos ja kun yksittäisissä liikkeissä tulee virheellinen suoritus, uusin liikkeen välittömästi ilman taukoa.

  • Oma arvio: Harjoitus sujui kokonaisuutena osaamistasoomme nähden normaalisti ja paljolti ennakko-odotusteni mukaisesti. Ramo keskittyi tekemiseen hieman ennakoimaani paremmin, eikä käynyt niin kierroksilla, kuin ennakkoon odotin. Oma tekemiseni oli paikoitellen todella kummallista ja jäykkää. Maahanmenon yhteydessä esittämäni rautakanki-kävely oli todellinen pohjanoteeraus, vaikka siitä makeat naurut saimmekin.
  • Kaisan kommentit ja arvosana: Iloinen, hyvä kontakti! Arvosana 9. Harjoitusta lisää, niin hyvä tulee.

Kokeenomaisesta harjoituksessa jäi kokonaisuutena itselleni hyvä mieli, vaikka ryhmäliikkeistä myöhästyminen aluksi harmittikin. Tokon alokasluokan koevalmiuden saavuttamiseen miellä on kuitenkin vielä pitkä matka kuljettavana ja monta harjoitustuntia tehtävänä. Molemmilla on kuitenkin hitaasta etenemisestä huolimatta harjoittelumotivaatio tallella. Kanki ja orava jatkavat edelleen myös toko-harjoituksia ja osallistuvat ehkä tokon alokasluokan kokeeseen joskus viiden vuoden päästä :)

Ei kommentteja: