Agilityn pienryhmän ensimmäiset harjoitukset edellisellä viikolla jouduttiin jättämään Helsingin reissun vuoksi väliin, mutta viime viikolla päästiin mukaan. Harjoitusten ohjatuissa osioissa keskityttiin hypyillä välistävedon ja takaakierron ohjauksiin. Ramo teki täysillä ja meni sinne minne sitä ohjasin, mutta ... ne meikäläisen hitaat jalat. Jään tosi helposti ihmettelemään ja steppaamaan paikalleni, ja kun ohjaajan liike pysähtyy, Ramo tule "käsille". Omatoimiosioissa harjoiteltiin kontaktia (matala pöytä, jossa puomi), rengasta, pujottelua ja tehtiin lähtöluvan odotusharjoituksia hyppyeste-neliössä. Kontaktiharjoituksessa lähetys pöydän takaa, kun Ramon keskittyminen poissa minusta ja katse menosuuntaan. Menin mukaan koiran liikkeeseen eli juoksin Ramon vieressä. Alastulolla kosketusalusta. Palkka, kun etutassut maassa ja tarjosi nenäkosketuksen alustalle. Palkkasin kontaktilla keskimäärin kolmesta nenäkoskekutuksesta, jonka jälkeen vapautus. Vaihtelin omaa sijoittumistani alustaan nähden, mutta etäisyyttä en juuri ollenkaan, koska jos ahnehdin liikaa, perropoika irtoaa takuuvarmasti kontaktilta ennen vapautuskäskyä. Tein 3 x neljän toiston sarjat. Kaikissa toistoissa hyvä vauhdikas eteneminen ja tiukka pysähdys, mutta ei kestä vielä ohjaajan etäisyyttä ja liikkumista. Rengasta tehtiin muutama toisto apuohjaajan turvin. Tavoitteena oli saada Ramon keskittyminen pois minusta ja se onnistui apuohjaajan avulla. Ramon hypyt olivat vähän sellaisia "takajalat harottaen" hyppyjä, mutta pääsiasia, että renkaalla oli kivaa, koska rengasta ei olla juurikaan harjoiteltu. Pujottelu -harjoite tehtiin kuudella kepillä. Vaihtelin lähetyskulmia ja hienosti Ramo aloitukset haki. Pujottelutekniikassa on vielä paljon parannettavaa. Lähtöluvan odotusharjoituksessa valitsin taktiikan, että jos varastaa, hommat loppuvat siihen ja mennään pois. En tiedä auttoiko se, mutta parin poistumisen jälkeen Ramo malttoi kuin malttoikin odottaa lähtölupaa. Tosin kokemus ei pysynyt kovin kauan perropojan muistissa. Varastava perro oli nimittäin tosiasia jo seuraavana iltana.
Melkoista takkuamista ja tahkoamista tuo meidän agilityn opettelu on, mutta onneksi päästään ainakin kevääseen asti harjoittelemaan pari kertaa viikossa. Pienryhmän lisäksi harjoitellaan kerran viikossa muiden vesikoirien kanssa. Harjoitusten määrä ei tietenkään korvaa laatua, jos aiotaan agilityssä edes hitusen edistyä. Viime perjantain omatoimiharjoitus oli taas itselleni oiva osoitus siitä, että meidän ei kannata kentälle mennä, jos en ole kunnolla suunnitellut mitä siellä aion tehdä. Kivaa toki on, mutta hauskaa voi pitää kotikonnullakin, ainakin nyt kun on kerrankin kunnon talvi ja riittävästi lunta. Lauantaina seikkailtiin ja hulluteltiin pari tuntia umpihangessa. Ramo kiiti hurjaa vauhtia mäkeä ylös ja alas meikäläisen nauttiessa mäenlaskun riemuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti