Betadine-poikia ahistaa

Ramon ja Tahvo-katin marraskuun kohokohdat ovat olleet erilaiset hoitotoimepiteet (betadinea), Hexocil-pesuja ja tylsääkin tylsempiä ulkoiluja hihnassa. Tällä viikolla molempien tylsyyden sietokyky alkoi näyttää hiipumisen merkkejä. Jännitystä ja toimintaa elämään on haettu iltaisin muun muassa sohvan selkänojalla kävelyllä, nojatuolin selkänojalle kiipeämisellä (onnistuu Tahvolta, mutta ei kovin hyvin Ramolta), "nyrkkeily-matseilla", jossa molemmat istuvat vastakkain läpsivät toisiaan päähän (matsit päättyvät yleensä siihen, että Ramo huitaisee liian kovaa) ja piilosilla (Tahvo ampaisee Ramon syödessä piiloon sänkyyn ja Ramo ryntää syötyään etsimään peittojen alle piiloutuneen kissan sillä seurauksella, että saa kirsuunsa terävät "piikit".) Tahvo-katin ehdottomasti paras suoritus oli kiivetä valjaisiin ja taluttimeen kytkettynä pihalla olevaan tammeen. Se ampaisi yllättäen puuhun sellaisella vauhdilla, että en ehtinyt tehdä yhtään mitään ja asettui noin 2,5 metrin korkeuteen viikset tanassa katselemaan kuinka "remmi-paino" aikoo tästä suoriutua. Odottelin herran laskeutumista maan kamaralle tasan 33 minuuttia.

Ramon kanssa olen sentään hoitotoimenpiteiden ohella puuhastellut kotona kaikenlaista pikkusievää, kuten tehnyt perusasento-harjoituksia, noudon harjoituksia (kapulan nostoa, pitämisharjoituksia ja luovutustilannetta) ja harjoitellut erilaisia asennon vaihdoksia, luoksetulon loppuasentoa, peruuttamista sekä muutamia rallitokon liikkeitä. Periaatteena on ollut, että osa iltaruuasta ansaitaan töitä tekemällä. Eniten edistymistä on tapahtunut noudossa. Noutokapulaan tarttumisessa ei ole ollutkaan mitään ongelmia, mutta pitämisessä kylläkin. Tarjolla on ollut helposti joko kapulan sylkäisy tai pureskeleminen. Ahkeralla iltaharjoittelulla on päästy hiljalleen varmaan ja rauhalliseen noutokapulan pitämiseen. Toinen asia, jossa on päästy hitusen eteenpäin on luoksetulon loppuasento. Rauhallisessa vireessä sisällä kiipeävä orava on muisto vain, mutta en luota siihen, että homma toimii ulkona, sanotaan nyt vaikkapa vain muutaman metrin matkalta. Asennon vaihdoksissa junnataan jotenkin paikallaan. Pitää taas ilmeisesti pitää siinä asiassa jonkinlainen tuumaustauko. Turha tahkoa, jos ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa.

Tänään molempien karvakuonojen elämässä tapahtui vihdoinkin jotain jännittävää. Toiselle se oli pääsy jäljestämää ja juoksemaan metsään ja toiselle ulkoilua vapaana ilman "kahleita ja perässä hiihtäjää". Tein Ramolle kohtalaisen pitkän metsäjäljen, lokakuussa harjoitelluilla teemoilla kulmat ja esineet. Jälki alkoi noin 300:n metrin suoralla osuudella, jossa kaksi keppiä. Ensimmäinen kulma oli suorakulma ja sen jälkeen taas noin 200 metriä suoraa osuutta, jossa yksi keppi. Toinen kulma niin ikään suorakulma ja sen jälkeen noin 200 metriä suoraa osuutta, mikä päätyi terävään kulmaan, jonka jälkeen vielä noin 100 metriä suoraa osuutta loppupalkalle. Jälki vanheni noin 40 minuuttia. Ilmeisesti harjoitustauko on ollut hieman liian pitkä, koska Ramo päätti jodlata autossa jo siinä vaiheessa, kun lähdin jälkeä tekemään. Yleensä Ramo tyytyy odottamaan tyynen rauhallisesti. Jäljelle lähtikin sitten ihan pikkuisen tohkeissaan oleva koira. Alun rauhoittuminen oli siinä ja tässä. Ramo kykeni rauhoittumaan ainoastaan painamalla itsensä aivan lituskaiseksi näreikköön.

Lähetin Ramon jäljelle lähes kohtisuoraan noin kolmesta metristä, koska se kävi niin kierroksilla, että olisi ollut aivan turha edes yrittää tehdä hallittua jana-harjoitusta. Jäljen ensimmäinen osuus mentiin tiukalla liinalla ja ajoittain jouduin himmaamaan vauhtia. Molemmat suoralla olleet kepit nousivat vauhdista huolimatta ja ne myös tuotiin vauhdilla minulle. Ensimmäiseltä kepiltä Ramo pääsi harmillisesti livahtamaan takaisin jäljelle, ennen rauhoittumista ja käskyä. Toisella kepillä olin paremmin hereillä ja jäljelle lähdettiin vasta lyhyen rauhoittumisen ja käskyn jälkeen. Ensimmäisen kulman Ramo meni noin pari metriä yli, kaarsi ulkokautta takaisin kulmaan ja nosti taas jäljen. Toisella suoralla jäljestysvauhti hieman hidastui, mutta edelleen mentiin hyvällä ohjastuntumalla. Noin suoran puolessa välissä ollut keppi nousi yllättäin hienosti, vaikka etukäteen uumoilin sen jäävän nostamatta. Keppi nimittäin tipahti jälkeä tehdessä vahingossa, kun kompuroin risukossa. Ramo kulki kepille tultaessa noin puoli metriä jäljen sivussa, mutta pomppasi risukasaan ja poimi epäröimättä risujen seasta oikean kepin. Tehtävää helpotti huomattavasti, että meidän jälkiesine oli se ainut kuiva ja hyvin jäljentekijän hajulla hajustettu keppi. Toinen kulma meni lähes täydellisesti, vain pieni noin puolen metrin ylitys, josta vauhdikkaalla sivuttaishypyllä jäljelle. Viimeinen suora oli terävää kulmaa lukuun ottamatta pelkkää jäljestämistä ja kyllähän perro nautiskelikin. Pari kertaa "nenän nollaus" ja häntä villisti vipattaen läpi risukkojen ja männyntaimien. Terävä kulma oli ehdottomasti harjoituksen parhaiten onnistunut kohta. Ramo tuli kulmaan vauhdilla, mutta matalalla nenällä, pysähtyi kulmaan ja kääntyi millin tarkasti äänekkäästi tuhisten. Vauhti ei hiipunut vielä loppusuorallakaan, mutta loppupalkasta Ramo malttoi nautiskella ilman turhaa kiirettä ja hössötystä. Jälkiharjoituksen jälkeen poikettiin vielä kotimatkalla metsälenkille. Ramo otti tarjotusta mahdollisuudesta kaiken irti ja kiihdytteli hiekakuopalla sellaista vauhtia, että aloin jo hetkittäin epäillä, josko se juoksee itsensä hengiltä. Ilta päätetään rauhoittuen ja lihaksia hieroen. Sohvalla taitaa olla tänä iltana tungosta ...